Словарь/fi/Частотный словарь финского языка

Материал из LingvoWiki
Перейти к навигацииПерейти к поиску

The 10000 most frequently used words in Finnish

The material is collected from newsgroups discussions, press language and modern literature. The words are in the inflected forms. This material belongs to the Verbix project but can be freely used for academic purposes and mirrored unmodified on any other location in the Internet.

 ja on ei että hän mutta oli se minä niin kuin kun sen ole hänen herra he jos 
 joka ovat kaikki mitä jotka sitten sinä tai nyt sanoi olen sitä ne en minun 
 sinun herran heidän te voi myös vain näin silloin olisi tämä siitä sillä eivät 
 vaan olivat teidän tulee tämän vastaan vielä eikä jonka jo koko olla mitään 
 saa olet tuli siis hänet ollut koska vaikka kanssa itse kuningas hänelle pois 
 minua miten kyllä häntä me minulle sanoo siellä maan miksi poika aina paljon 
 siihen mukaan mikä sekä heidät enää heille niitä joku eli tuo mies minut tässä 
 sinua taas teille meidän nämä ettei sinulle siinä kukaan luo niiden kuninkaan 
 kuitenkin kuinka päivänä et heitä kaiken onko kirjoitti juuri antaa aivan edes 
 pitää jälkeen aika ihan hyvin vai ennen ihmiset maahan tehdä kuka teitä vastasi 
 antoi siksi sinut kansa jossa tehnyt hyvä kuten olette oikein herralle enemmän 
 sinne tätä viestissä missä miehet jota toinen voisi muuten herraa kaksi jotta 
 ihminen kansan tähden tästä lähti pitäisi tullut yksi antanut jotain teki kaikkien 
 ainakin pojan tähän ihmisen anna ehkä kerran ette olemme sanoivat vuotta muut 
 ihmisten tekee jokainen teidät meni maa eri takaisin olevan esim suuri yhtä 
 annan joita oman tee edessä ilman joten meille minusta täällä suomen samoin 
 mistä saakka vuoksi lisäksi koskaan elää saanut jumalaa ottaa miehen tuon meitä 
 minkä sai kaupungin otti miestä lkää asia vähän kai tänne nuo muuta ihmisiä 
 tiedä varten noin sana sanoa esimerkiksi maassa jolla aikaan ajan samalla sille 
 asti temppelin toisen totta eteen hyvää käy osa lähetti maailman kautta niistä 
 kysyi yli saada mielestäni eikö tosin vuoden tule todella sieltä tietää kristuksen 
 eivätkä saavat tavoin suomessa tällä teen nainen seitsemän iki usko silti pojat 
 minulla yhdessä älä henki kaikkia meidät isä mieltä lähtivät kansat heti kansojen 
 tulivat olleet kuitenkaan sama pappi aikaa jopa josta muita luokseen kaikkea 
 enkä ota päivä pidä päällä taivaan aikana olemassa kovin täysin kaikille kuuluu 
 poikansa jumalanne oma isänsä käyttää sano maata emme voidaan asukkaat varmaan 
 yleensä parempi heistä tulla kauan nähdä mene oleva näitä jälleen kolme maasta 
 pahaa jää tarvitse tavalla yhä samaa näki takia tulevat heimon tuota yhden jne 
 sellaista sanonut edelleen ketään sinulla näet varmasti joskus päälle anteeksi 
 mm muiden hänellä tietoa monet kiinni joiden mihin ainakaan elämän toki olkoon 
 kohti lisää joilla lain sanon päästä kanssaan mikään muista vei mennä päivää 
 jolloin liian sijaan omaa kyse ulos perusteella mukana kuninkaaksi nousi kansalle 
 keskustelu mukaisesti kyynärää kohtaan saat sellainen haluaa saatte nähnyt helsinki 
 eihän tehneet päivän puhui itsensä kymmenen ainoa asiasta löytyy asiaa alla 
 vasta valtion menee alkaa kertaa tapauksessa niille olisivat onkin puolesta 
 jotakin suuren miehiä meillä hänestä valtaan profeetta hengen osaa usein vettä 
 sanat kaupunkiin tahansa kuninkaalle vaikkapa kansaa kansani teistä älkää takaa 
 muu jonkun jonkin syödä katso itselleen halua esiin tiedän tänään kätensä tulisi 
 toisaalta yhtään voit sanan onhan ilmeisesti vie puhua rahaa kaupunki ainoastaan 
 uskoa olin näiden naiset tuossa hieman alkoi varsin toi suurin alas sinusta 
 alttarin tekivät papit asioita ensin täynnä jokaisen kuule lähde käski viisi 
 saivat kirjoitettu kunnes täytyy yksin väärin saattaa jokin syntiä niihin aaronin 
 tuskin jotkut siten häneltä asian tuntuu tietysti vaikuttaa välillä sanoin keskellä 
 toiseen menivät käskyn mahdollista oikeutta johon toimii puhunut kuullut lähinnä 
 saisi näyttää jossain kaikesta naisen molemmat saaneet millä kuulkaa verran 
 oikea ellei heillä uskon saman jäi kutsui suomi tapahtuu häneen liiton piti 
 asiassa voin ymmärrä paitsi puolella itseään kysymys oikeus enkeli jumalalle 
 kuoli vastaa uudelleen päin kaupunkia joutuu käskenyt siltä paremmin laki tulen 
 toista pysyy kaikista toiset omat kaikkialla voivat syntyi maksaa lähellä asiat 
 puhuu jumalani käsiin tunne tekemään joissa tapahtunut totisesti syö kävi tuolla 
 osoittaa temppeliin viime työtä olemaan jotenkin asumaan tulleet tarkoittaa 
 isäni ikuisesti lähteä niinpä tuohon pieni minulta meren tekevät veljet kestää 
 suoraan kuulla joista nousee mukanaan valtio sanovat tapa mitenkään nimi huusi 
 liikkeelle oletko määrä nimen kukin vähemmän samaan palvelija kristus lapset 
 tytär verta minne myöskään leipää ensimmäinen teillä opetuslapset niissä ko 
 lähettänyt vastasivat syystä mielestä alle uusi valita omia johtaa juttu mieleen 
 hyvän tehty uuden saan ihmisille kuningasta yksikään omasta kantaa syytä muuttaa 
 toiselle valta poikani joutuvat maailmassa erittäin pelastaa monta hopeaa käynyt 
 sellaisia pyhän jälkeläisiä kulkee kultaa kirja auttaa pani näistä joko hyväksi 
 ihmistä välttämättä selvästi näe tahdon niillä näkee pelkää poikaa juutalaiset 
 kannattaa tieto rauhassa ottivat näkivät paha kertoi kaksitoista syy nimenomaan 
 kohta lienee toisten tietenkin jälkeläiset joukossa missään kuuli tietä sinulta 
 jostain mihinkään mk kuoleman avulla asiaan kuollut kuninkaat elämä seuraa saarelma 
 sanotaan omaan oikeasti pian kaupungissa lailla luona tiedät tuosta palaa miesten 
 hetkellä kuluttua maailma kaupungista kansansa suhteen neljä muun apua toimia 
 seuraavana kannalta nato luokseni lähtee autiomaassa asioista vuosi voisin yms 
 palasi pääse sukua tapahtui itsekin kuolema kuninkaiden tuoda yhteen voinut 
 palvelijasi kaupungit isiensä lukea lapsia tekoja vuonna samassa pari paikkaan 
 kaikkiaan nouse kirjoittaa läpi eräs pakoon ottanut kanssasi jumalia tarkoin 
 mukaansa lakia alueen hyviä kyseessä auta etteivät ruokaa oikeassa kohtaa tälle 
 viiniä vaimo puolelle jumalasi kertoo joukko kuolee kuun lainkaan riittää olekaan 
 teet sukunsa matkaan kulki kotiin raamatun menkää käydä entä eikös yrittää sinuun 
 paras kaikessa tien sanaa sentään sanoen mikäli kokonaan kimppuun lähettää varsinkin 
 vaikea pakko ollaan keskenään suuntaan herrani jatkuvasti kiitos turha valtaa 
 vaimonsa ostaa taivaasta tiedon veli silmissä ongelma oliko suurempi syntynyt 
 minäkin kuuluvat aho totuuden vedet vallassa nykyään pyhäkköteltan pysty johonkin 
 kaikissa kertoa kahden tappaa merkitystä alueella annettu etkä temppelissä paikka 
 puoleen kari jäädä suuria sisään minuun milloin luota antakaa haluat tällainen 
 veljensä ymmärtää palvelemaan puhun pojalle kannata jäljellä taisteluun taitaa 
 myöhemmin käytännössä demokratian totuus tuottaa vapaa omin pitäkää jäljelle 
 kaukana mitaan miekka isäsi huolimatta asua tehdään toivat yhteensä politiikka 
 kanssani suvun mielessä nimensä ikinä löi lähetän demokratia annoin vanhimmat 
 äitinsä rakastaa poikia suuret mennyt miehensä kuolleista lopun asuvat uskollinen 
 varma siita omien olevat päällikkö pyhää profeetat kerro sotaan moni luvannut 
 lähes ajaa esimerkki tulkaa valinnut olevansa ottamaan panen tahtoo itävallan 
 irti iäti annetaan asetti ettekä todistaa toimi uutta älkääkä voitte ottakaa 
 puhu noita herralta eivat hallitsi toisin sekin saadaan oikeuden juuda synnytti 
 muille muistaakseni haluavat täältä tekemistä vallan ulkopuolelle seurakunnan 
 nähneet ohi paikalle rakentaa rakensi kenenkään suurta suhteessa aamulla elämään 
 elämää ensimmäisenä todellakaan tieltä ympärillä otetaan päämiehet meistä kuuntele 
 heiltä tms äiti sanoja jättää netti muka kirkon vanha väärää rauhan olisin omaksi 
 päivään kasvaa tarkoitus määrin noiden huono kunhan sehän sellaisen kansasi 
 jäänyt noudattaa mielestäsi mistään aiheuttaa edellä euroopan tein yhteiskunnan 
 voida pystyy pidän pitkin melkein nopeasti henkeä lopulta luoksesi heimosta 
 tehtävä veivät viisas olisiko kaikilla keskuudessa jolle sodan miksei huomioon 
 kysyivät lihaa kätesi luonut maat alkoivat ajatella tilanne näen presidentti 
 pitänyt kesken joukkoon nimeä millään myos hyötyä kuulin kuukauden lapsen autiomaahan 
 eipä tuhon tuhat yllä ongelmia otto olkaa johtuu joihin jumalansa sisällä myöten 
 monia isämme jeesusta todennäköisesti vaimon ääni sata pahan odottaa puolen 
 päättää katsomaan muutenkin huomattavasti avuksi heimojen esi yhteydessä parantaa 
 nähden puhe puolet kansoille karikko nimittäin herraan huusivat kohdalla lyö 
 asuu alkaen ero vaiheessa viisautta pahat pane pään sivun muutaman itsestään 
 henkilö koskee kuulu kuulemma ensimmäisen elia tänä todellakin teot vihani väittää 
 voisivat papin joukot joukosta talon taivaaseen suinkaan kuulee käyttö tuntemaan 
 vaatteensa äläkä yöllä öljyä poikasi päivinä tasolla tarpeeksi mittaa muitakin 
 mieluummin huolta kuulleet käsistä koolle käteni kävivät lapsi löytää voitaisiin 
 sanomaan selvää näkevät palvella olit olo ok pääsee kanssanne jätä muualla hylkää 
 isänne kuului luoksenne eläimet temppeliä tulossa vaatii valo ulkopuolella otan 
 näissä palvelijani paikassa raamattu perustuu jonatan surmasi muutkin mä hetki 
 herramme arkun eloon tie uskonto zombie nähdessään puhdas pitkään rakkaus kenen 
 katsokaa taloon hiskia kulkea kumpi artikkelissa asettui tiedätte uhriksi vihan 
 viha ylös voimaa ylistäkää runsaasti sekeliä oikeastaan omassa osan tarkoita 
 sivut ihmisistä huomaa ilmoittanut kovasti kunnia ettet ensi erityisen vihaa 
 uskovat uskoo ym väkeä onneksi pelasta jollain kannabis sydän nostaa hävittää 
 jatkaa hallitusvuotena eroa toivon vaihtoehto venäjän valtasi äänellä rauha 
 saamme nuori joutui tapaa naisten kuusi kutsutaan aikanaan asui esittää etten 
 erityisesti tällaista valtakunta vihansa veren voima riitä pelkkää jumalasta 
 jona tarvitaan melko miehelle nimesi isän kolmen kiinnostunut kunpa maailmaa 
 käsittääkseni elävät tosi toivottavasti tehkää tuomio tietämään tuokaa vanhurskas 
 yön omalla ollenkaan ottaneet pannut polttaa jälkeensä sivuja naista jaa huumeet 
 kuulivat kuolla annettiin helposti haluan vailla vaivaa voimme voittaa päässä 
 rahat pyysi kaksikymmentä sydämeni teette naton mun muuttuu niinkuin henkensä 
 kotiinsa alttarilla antoivat ahon tietenkään vastaus veljeni vuoret seuraavat 
 paavalin palasivat pitkä joutunut taivas noussut iso lähtenyt lampaita auringon 
 etenkin eteenpäin erilaisia tietävät vieläkin veden väliä pappien päässyt päältä 
 pitävät kertomaan keskeltä syntyy taivaassa sivu tarkemmin menen määrää hengiltä 
 hiukan kuninkaana maailmaan armo auki eteensä ehkäpä toisella verrattuna uudestaan 
 rukoili rauhaa serbien oltava oikeaan päivästä kaikkiin menossa kohden kuoliaaksi 
 kotona kysyä kyynärän kunniaksi lue annat alue aurinko tue vesi valmis yleisesti 
 silmät sanot raja sota muutama neljäkymmentä ilmoittaa huutaa kunnon kieltää 
 lähtien loppuun käskyjä erään työ tuonut toimivat vaatteet viisaus voimalla 
 vuorille samat ruumiin näkyy osuus jumalaton mieli ilo kuolleet kirkkaus kulkivat 
 kuussa kolmas linnanvuori lahjoja leirin lupauksen lähettivät ajatus ettekö 
 telttamajan tullessaan vapaaksi vihollinen valitettavasti seisoi olenko puhuvat 
 puolestaan poikki kelpaa jäivät söivät synnin taisi tarkoitat nimessä miekan 
 musta hyvät jaksa kirje kuolemaan aikoinaan aaronille arvo heimo etkö haudattiin 
 heihin tiedämme tietääkseni vuorelle riippumatta pelkästään näihin päähän päättänyt 
 pyytää keskuudessanne juoda jätti suunnilleen naisia jatkoi käytännön etsiä 
 haluaisi hakemaan halunnut toisiaan tuleva tuollainen venajan sapattina ruoka 
 sinänsä simon paikalla oikealle oven päivässä pyhät puhumaan jokaiselle joutuivat 
 keskelle johti julisti minkään noista huume korkea käytetään mahdollisuus aiemmin 
 haltuunsa elämänsä harhaan enempää tuomion tulette tällaisen vihollisen varaa 
 pahoja ottavat palata oikealla oikeaa puuttuu pyhiä karitsaa maissa homma huomenna 
 leijona maansa liittyy armeijan estää tyttö tekonsa tuhota tuollaista vahva 
 vastoin uusia äänen saapui sattuu nykyinen ovatko pysy jättänyt sydämensä suku 
 neuvoa käsin kunniaa mahdotonta demokratiaa esille tuleen työn tosiaan uskonnon 
 viedä veljesi yhteiskunta silmin saatu sanansa sairas oikean nuoret palvelijansa 
 pääsi julistaa kenties kasvonsa sivujen mitkä nimeni määrännyt muutakin muistan 
 miekkaan matkalla jakaa käsi kääntyi luvulla laskea armeija avaa uhrata vastannut 
 viljaa voiman selkeästi joukon kannattaisi jumalattomien synti taida muistaa 
 mitäs merkki huonosti itseänne kulkemaan kulkevat kiinnosta kuva kuvaa kuningatar 
 lampaat mahdollisimman loppu leiriin luvun armonsa antamaan edessään tuotiin 
 toteuttaa vääryyttä ylipappi voiko ympäri sanokaa saatana palvelijat nykyisin 
 pysyä pystynyt päälliköt kasvoi siunaa syntiuhriksi sotilaat muutamia nimeksi 
 hänessä istui huumeiden itsellesi herrasta kirjoitin kirjoittanut laulunjohtajalle 
 mahdollisesti asuivat ala halusi hedelmää tulkoon töitä toteen tuhoa vapaasti 
 valmiina vastata valtakunnan voimassa sanani panivat omakseen paikan osoitti 
 päinvastoin perässä puhdasta joukkue juo kertoivat kansoja kaikkein jäävät sonnin 
 tassa sopii takana muistiin nousivat myydä huomannut kääntyy liikaa ai aamen 
 fariseukset eniten turhaan tuhoaa vaimokseen vankilaan viedään yötä samana näette 
 paljoa onnettomuuden puu kaunis ketä joosuan kaudella talous muistakaa mulla 
 monien iltaan kovinkaan leivän löytänyt löydy lopuksi alueelta aiheesta asettuivat 
 asettaa aikoina annoit aikoihin demokraattisesti hautaan evankeliumin emmekä 
 totuutta tilille tiesi täyteen viholliset viisauden varassa vastaamaan väärässä 
 sain ristiriidassa ratkaisu saisivat pelko pilvi jumalien kansasta sisälle muuan 
 ikuinen hävitän hylännyt henkeni ihme kyllähän kiinnostaa kuuluva liigan käyvät 
 em enemmänkin halki temppeli tielle tyyliin tieteen uhreja viisikymmentä vuori 
 sadon saapuivat silmänsä opettaa parissa omista pietarin puolelta pässiä polttouhriksi 
 pidetään päänsä jumalaanne katsoo kaatuu joidenkin kansaani kaupunkeja sotajoukon 
 synnit syövät nousevat ilmestyi kutsuu kovalla kiva kotoisin kirjoitteli luottaa 
 astui eilen uhrit tekisi tilanteessa temppelistä vasten venäjä voiton sinäkin 
 selittää näillä paikoilleen osaan opetti puoli pitäisikö pyydän hyvinkin kädessä 
 kolmantena kunkin kutsunut kullasta kullalla mahtava lähteneet laittaa esimerkkejä 
 erikseen uhrasi uhkaa tällöin tytön toimintaa vieläkään viestin vaikutus ulottuu 
 väärä seitsemäntenä riippuu opettaja palatsin paikkansa panee olkoot poltti 
 poissa poliisi katsoa kauhun joille jumalalta kerta suureen syömään tapaan matkan 
 merkitsee maista henkiin itsesi ihmeen hetken historiaan kiireesti käyttöön 
 liigassa alkoholin amerikan elän elävän esipihan tekin tero tehtiin tiede vaikutusta 
 uutiset vastauksen vähintään ruumiinsa panna perin päästää rannalla pitääkö 
 kansaansa julki tapauksissa suvut sitäpaitsi sivulla määrän mielin noihin huolehtia 
 kristinuskon koivisto kuninkaani lähelle lakeja alussa avasi astua euroopassa 
 halutaan täysi turvassa tulet teiltä tuhoon toisensa tuomita tilaa täyttää tällaisia 
 veri unohda vaikeaa vieressä ääneen välitä saksan sanoit samoja olisikin olitte 
 pahasti rakas kauas taistelussa suomeen tapana suostu messias mereen ilmi hunajaa 
 ihmeessä itseäsi kirjat kuuluvan köyhät lukenut lasten daniel autiomaan asettanut 
 turvaan teit tunnen tilannetta toimittaa tuho varmaankin vapautta uskoon viemään 
 vetää valittu siion sanotte näytä olikin pysykää poikiensa puhut kakkuri katsella 
 kasvot joutua kaupunkeihin jossakin suitsuketta siunasi suvuittain suuresti 
 sotaa sukupolvesta muutamat markkina maihin maksamaan matkaa nimet hävitti huumeita 
 kuultuaan kuvitella kirjan kirjaan kova kuulemaan köyhä käytössä käskyä lainopettajat 
 alusta hallitsee teksti täydellinen tuntee tuovat tyhmä vika vanhan vuoren yhtäkkiä 
 yksinkertaisesti väliin saapuu silla ruumis palkan periaatteessa olisit peli 
 parhaiten pelkkä puhutaan raamattua profeettoja kaupungeissa jumalaan jumalattomat 
 keino julista jääneet karitsa sotaväen tarvita sivuilla sovi tappoi nimeltä 
 mielenkiintoista nousta minussa mielen itseni huudan ihmiselle huomasi kiven 
 kärpät kunnian linnut lähtekää käskyt ainoatakaan aikaisemmin aamu alueelle 
 heidan evankeliumia etsi täytti toisessa tultuaan valitsi vietiin viimeinen 
 vieraita vuorten ymmärrystä yönä väki vuoteen yhdellä vuorella samasta ottaen 
 parasta näky ottakoon omiin näytti pitämään pitkälle pidät pyhäkön pää rankaisen 
 profeettojen joukkonsa kerrotaan kaupungeista juutalaisia kannabista katsoi 
 joutuneet tapaus suomalaiset surmasivat maiden mielipiteitä myy itään ilmoitti 
 ikään kokoontuivat libanonin löivät lähtemään lopettaa automaattisesti amorilaisten 
 ajattelin edessäni helppo edestä hallituksen eläimen elänyt heimoa tuki tiennyt 
 tuotava tekstin tuolloin vaino vaimoksi viereen useimmat valon vedellä virta 
 voimansa voineet vuorilla viljanen rukoilemaan saisin rikas sapatti olipa puut 
 rakastan puun perään päämies keskimäärin järjestelmä kaikkialle kenelle tahdot 
 talenttia suhde makaa muttei miltä miehille kutsua kädessään kolmekymmentä kullekin 
 kristinusko kirjoita kuole kristitty kädestä kuvia leski käyttävät käsky luopuneet 
 luulen ajatteli alkoholi epäpuhdas entäs ettette heimot tunnu teoistaan tänäkin 
 tuolle uhri varhain vrt ylipapit ylistän sellaiset sijasta seurasi rukous pelätkö 
 nälkä paikkaansa peittää näkemään pikemminkin pyhien päässeet poistaa kertovat 
 jumalattoman jokaisella kenellekään jonkinlainen sodassa sukujen syyttää tarkasti 
 mukaasi mainita määräsi noudattakaa häpeään jatkuu huolen huutavat kunnolla 
 kysyin kuvan kuuluvaksi kyseisen liitonarkun asioissa etsimään erottaa helsingin 
 etsivät haittaa hei toisilleen tyhjäksi tulevan tekstiä tuuli viettää uskoi 
 vanhemmat yhteiskunnassa voittoa seuraava sanottu seisomaan omaisuutensa pakenivat 
 osoittanut papeille olimme polttouhrin profeetan rangaistus kerron karitsan 
 ketkä kerralla kertonut juhlan syötävää tarkoitan suomea säädökset muihin muusta 
 mennessä nosti ikuisen hoitaa kutsun kohdata kädet leveä lausui lapsensa luulisi 
 lepoon käytöstä armon annettava armoa ajatukset hallitus eroon tilalle toisia 
 toivoa tuonelaan todellinen vien vanhurskauden veroja vaaleissa vittu äänestää 
 voimani rikollisuus saadakseen salaa pappeja pelasti olettaa puhumattakaan pienen 
 raskaaksi päättyy jokaista kallio kaikkivaltias tarjolla siunauksen tasa taivasten 
 mielensä muuhun nimeltään itseasiassa internet hengissä itseäni joas huoli kuulostaa 
 käsiinsä lähtevät käyttänyt lauri aamuna aikoja asukkaiden alkavat edelleenkin 
 hekin edessäsi helvetin tyttärensä täsmälleen toistaiseksi turvaa tukea todisteita 
 terv tyttären tietoja vannonut vertaa valmiiksi valtansa viikon yritti ympärille 
 voitti vuohia seitsemänkymmentä sekaan siirtyi seurata nykyisen ollessa pahemmin 
 pelon päiväksi puolin pitivät päivät rakkautta polveen kannabiksen kaupunkien 
 jumalat tappara tahdo söi millainen miettiä mennään mulle ihmisiin herää hopean 
 häpeä iloita kuunnelleet kirkkauden kommunismin kutsu kirjassa kysyy kiitän 
 leiriytyivät lähtöisin käyn laskettiin länteen alta ellet heikki heittäytyi 
 työhön vieraiden valtakuntaa valinta välissä saulille seisoivat saksa serbit 
 pelastuksen palvelusta pahojen oikeat parempaa ohjaa paikkaa perille osaksi 
 omaisuuden puhuivat presidentin päälleen raha kertokaa katseensa joudu kahta 
 kaatuvat tarvetta tajua suuressa taakse talossa nauttia nimissä millaista mittasi 
 mielenkiintoinen hiljaa ihmeitä ikäinen ilmestyy hyväksy iloitkaa hyökkäsi istuu 
 kirkko kokoa kirjeen kulta kommunismi lunastaa käännän lukee luotettava läsnä 
 käännä maalle ajatuksia alttari aikojen apostolit hedelmät epäpuhtaaksi etsii 
 heittää ehdokas tuleeko ts tämäkin tuhosi teissä toiminta työnsä valalla valitsee 
 vaihtaa vallasta useita vanhaa veljen älköön väkevä vuosia sinähän selvä sikäli 
 silmäsi ryhmään pelätä pahasta oikeita onkaan omaisuutta oppia osoitan portit 
 pettää rakentanut jostakin kaikin kasvoilleen jonatanin tahto säädetty tarvitsee 
 synnyttänyt minkäänlaista muurit meri myötä milloinkaan nimeen muilla hänkin 
 ilon itsenne historian iskee itselleni kuulevat kulje kristukseen kieltänyt 
 kovaa kysyn kuullessaan kirottu käskee mahdollisuutta lehtinen armollinen ainetta 
 ajamaan alttarille ajat arvojen alan esikoinen entistä eivätkö hauva tupakka 
 tekijä tuokoon tiellä vihasi vienyt vaiti vangiksi ylleen ystävä äänensä ymmärtänyt 
 visti ystävät ryhtyi rikos sidkia pennanen näköjään pelaa orja raamatussa päällikön 
 pitkän portin pohjoisesta rakastavat puhetta joudutte joukkoja kauden jonne 
 taistelu tahtoa suomalainen tarkoitin talonsa sopiva sosialistinen minäkään 
 maitoa idea hinta hienoa kyllin kysymykseen kysy kuukautta kuolemaa kumpikin 
 kivi käyttäjä liikkuu laskeutui käsitys ajoi asioiden aikoo eläinten haltuunne 
 ennemmin haluaisin enkelin eiköhän enkö erota tekojensa tutkia uhraamaan tulta 
 tupakkaa toin teihin todista tyttäriä tekosi vaatia viisaat vaatteita uuteen 
 viini vaativat vikaa vihastui väkivaltaa yllään vuodessa seitsemäs rauhaan rikkaat 
 saatan saamaan olihan pelkäävät perhe ovelle osin ollessaan puolestani pystytti 
 polttouhreja pohjoisen pohjalta portille pohjoiseen joitakin juhla keskuudesta 
 kaveri kerrottu julkinen johtomiehet kaikkine joukkojen julkisesti jätän keskuuteen 
 kannan teetti tarkkaan sydämen minähän istumaan hevoset isäntä kiviä kärsiä 
 korkealle kieltä kirjoitan korkeimman lopussa lupaus löydä köyhille käytä liitonarkku 
 luonanne baalin ahab alati asuvien babylonin ahaa aloittaa arvossa armoille 
 eteeni etelän elämässä elämäni enpä terveisiä tuona tuomaan tulos täytäntöön 
 tulemaan teoista varteen valtiota vastapäätä väittänyt vääryyden voisitko yritys 
 ympärilleen silmäni seuraamaan sairaita paljonko omalle parhaat ohjeet otat 
 olevaa päätä pilven rakkaat pyhällä pimeyden poikaansa päätöksiä kestä katsotaan 
 jottei kauppaa kanssamme joudut joutuisi teemme suurten suostunut suulla sukuun 
 suurella tavallinen mukavaa menevät mela merkkinä muissa nimeäsi niinhän mielipide 
 miehestä naiselle hänhän huonoja ilta isillenne illan hylänneet herättää kohoaa 
 kyseinen kuullen kierroksella koolla kulunut kysymään korjata käymään leipä 
 käskyjään luultavasti mahdollisuuksia luku linkki kävisi loi amerikassa asioihin 
 aine asukkaille ankarasti asukkaita asera aineen aja autioksi hallita eräänä 
 enemmistö teon toiseksi toimeen tuomitsemaan vieraat vesa vankeuteen vastasin 
 vanhurskaus vapaus ulkona viiden varokaa vaunut yhteyttä vuosien ääniä silloinhan 
 satoa sellaiseen seurauksena rikkonut sanottiin saattoi nälkään paikallaan pakottaa 
 osoita otin ovatkin puolueen poikien puhtaaksi pässin pysyi jälkeläisten keskustelua 
 jäsen kantavat keskustelun keinoin kerrottiin taivasta taistelemaan sonni sonnia 
 sivua surmata soit suorastaan tavallista maita miljoonaa naimisiin miehistä 
 mg media itsellenne henkilön ihmisillä joasin henkiä hopea illalla korkein kokoan 
 käsiisi ks kristityt kristusta kokosi korvat maahansa laulu liitto lköön käskystä 
 lyönyt käyttämään käske ahas antakoon antavat arpa aihetta arkku heikko hakea 
 hedelmiä tuntea tuomitsee tulessa teltan turhaa toisiinsa tyttäreni totesi viesti 
 vastausta uskoneet useimmiten vaadin ymmärtämään voisit voitto väkensä viljan 
 väkijoukko yhtenä rautaa sapatin saako sanasi samanlainen seurakunta salli painaa 
 ovet osta pelaajia onnettomuus otsikko näkynyt opetuslasten parempia opeta paju 
 olevia näille pikkupeura pimeys puita päätti pojilleen kehitystä järjesti kasvanut 
 julkisen joudun suo tampere tapahtua surmaa sotajoukko tarttui sulla syntien 
 tarkoitti siunaus miekalla neljäs muulla huomiota kiittäkää kykene kpl käytetty 
 lahjaksi käänny lupaa köyhän käytön arvoa aluksi antaisi asemassa arvot arvon 
 antaneet arvoinen ennenkuin eläin elä hallitsija elusis tulevaisuudessa tuntevat 
 tuollaisen tullaan tehtyä tuolta tehkö verrata valtakunnassa vapauden vaikuta 
 valittaa vasemmalle vihollisten ääntä ryhtyä ryhtyivät selkään sanoneet saattaisi 
 orjia palvelivat otettiin onnellinen parin papille peräisin pronssia rakasta 
 päämiehiä puolustaa poliitikot pistää polvesta pyhäkköön kansoista kansaasi 
 johtajat juhlaa kahteen kerrottavaa jälkeläisistä syntinsä tarvinnut suu sokea 
 tarvitsisi sivuille sisältää sopimus suureksi suomalaisen muurin menemään menettänyt 
 muukalaiset neito millaisen nimellä hukkaan hyökkää jeesukselta herätti jalat 
 koskettaa kristittyjen kuoltua koskevat kysymyksiä kohotti kuvat kostaa kääntää 
 lukemaan lupa laissa käsitä käsken avoin alttaria armahda esimerkkinä ennenkin 
 elävien tärkeää tuomari tyyppi täyttä toimesta tuollaisia toimiva teko totelleet 
 tiedot vaimot valan uskonut uskominen valtaansa viimeiseen äitini voimin äkkiä 
 ylle voisiko rikkoneet saattavat senkin seuraavan sinäkö saatuaan rukoilkaa 
 sekaisin riittävän oletteko ojensi palvelevat pakkosiirtolaisuuteen pelastan 
 oloa perustukset pyysivät rangaistuksen pienet pojalleen päivittäin keitä johtuen 
 taivaat sodoman tapaamaan suomalaisten sopimuksen synnistä tahtonsa tapoja surmattava 
 noudata mukaista netistä määrät mielipiteet makasi markkaa metsän maksan iloa 
 isäänsä ihmisestä idän hyvinvointi kohtalon kuulen kuu koittaa kohdalle kofeiini 
 kokemusta kuolleiden kuolevat kunnossa kymmenentuhatta kullan kulkenut lait 
 kääntyivät lasketaan maanomistaja lisaksi ajavat armahtaa asettua elämästä edellään 
 toiminut tuska tehän tieltänne tyroksen tuulen todellisuudessa toivo tietty 
 tärkein toiselta todisteeksi tuhannen vanhurskaaksi vahvistaa viekää valtaistuimella 
 ulottui vallitsi vieläpä vaimoa vaikutukset vaikutuksen ylistää ystäväni voimat 
 virhe yritä yöksi öljystä sielläkin sauva sellaisten ruhtinaat parhaista onnea 
 palveli osalta parhaita pellon päätökseen perusturvan päätöksen pikku puheet 
 pyrkii karjaa join kehitys jäseniä katoaa kasukan jollakin juoksi talouden syönyt 
 sydämestään tappoivat sivulle sivuilta muuria mielipiteeni neuvoston noilla 
 mekin neuvoja määräyksen noudatatte home isää johdon isälleen jakoi hoitamaan 
 kivet kuninkaille kunnioita kuunnella kieli kolmannen kärsimään lähetä luokkaa 
 luulet aihe autuaita heitetään elossa ehdottomasti hajalle erilainen esineet 
 tietoon tm uhrilahjat tunnet todistettu tietyn tyttäret todistus toisena turhuutta 
 töihin tunteneet uhraa unohtaa vanhimpien valtaistuimen veti vaimosi viitsi 
 valossa valoa vievät väen välille ylipapin vissiin vitsaus öljyllä ryhmä saattanut 
 seuraavaa riittäisi seurasivat rikkoo selville osakseen pelasi opetuslapsilleen 
 palvelijallesi ohjeita palaan palvelee persian osittain pakeni peitti omaksenne 
 pelaajat omaisuus otettu peliä otettava pyhitetty rakkaani pitäneet pysyvät 
 pystyssä puuta puolestanne päätös puhuin päähänsä pässi pidettävä pientä pojasta 
 kerropa juomaan jospa karjan jokerit joukkueen kadonnut jonkinlaista jollei 
 julistanut joivat tasan tauti suhteellisen soturit syyllinen mieluisa noissa 
 moista menettää menin nimeäni ikävä idästä häpeän homman jaksaa hyvinvointia 
 kirjaa kuulette kullakin kosketti kokea kumman kymmenykset kokemuksia kultaisen 
 kohotan loppujen laulan lisätä luotaan liha laulakaa maataan lähden maailmasta 
 ansiosta ajattelee ajattele ainoan alkanut aseita aamun arvoja avukseen avukseni 
 diktaattoreita etsin hauska heitti hallitsemaan elät havaita ensimmäiset helpompaa 
 toisille tunnustekoja tiedossa tuntuvat tyhjiin työssä tutkimaan tulvii tottakai 
 toisianne täytä tomuun tykkää vastustaa viimeisen viides vaikkei vaille valtioiden 
 vaikuttavat uskot uskollisesti unen vehnäjauhoista viinin vuotena ääreen ääressä 
 yö yhtäkään yrittävät vääriä ympäröi yrittänyt voihan sellua selvittää seisoo 
 sellaisena selaimen rinnalla rikoksen siirtyivät rukoilee sijoitti rasvan saastainen 
 paikasta omistaja pelkäsivät nähty odotan odottavat pelosta perkele nuoren pelastuu 
 olisimme palatsiin ohjelma pelkkiä palkkaa onkos puna päällikkönä päätellä puhuneet 
 päästi johto jumalaansa johtaja kaikilta juttua kaldealaisten tavallaan tasangolla 
 sopivaa taholta taikka surmannut tapani taistelun maksetaan muuttunut min muutti 
 määräykset niminen mieheni mikäs nimeään mielellään muutenkaan mieleni henkikaartin 
 ihmeellistä hyvään hävittänyt ilmoitan iisain into kummankin kommentti kukkuloilla 
 kommentteja kädellään korkealla komentaja laulaa laidunmaineen maakunnan mahdollinen 
 käytettiin lasta luonasi liene alkoholia auttamaan aineita asialle asettunut 
 asu ansainnut avun haluatte hankkia eteesi enkelit haureutta etelään heimoon 
 todeta täyden tyhjää tosiasia uhrasivat tuloksia toisistaan tuonelan tuntia 
 uskossa vannoi viittansa vietävä valitaan uskoivat viinitarhan vastuussa vihollisesi 
 viholliseni viisaan väitä yritin ylistetty yritetään väkijoukon yritän väität 
 voimasta yläpuolella ryhmässä seitsemännen salassa saalista sinunkin saara sateen 
 riitaa riemuiten seuraavaksi seurannut ruokauhriksi ruoaksi näköinen olenkin 
 ostanut perhekunnittain paranee paimenet ollen nälänhätä paskaa ovella olettaen 
 odottamaan olisikaan ollutkaan ongelmana pyhäkkötelttaan perusteluja puhdistaa 
 raskaana putoaa kaatui juttuja joitain katseesi karkottaa juutalaisille kapinaan 
 jumalallenne kaikenlaisia kaukaa järkeä kerroin tarkoittavat tavaraa syntiin 
 sitäkin sotaretkelle talo suomesta siunannut montako nousseet merkittiin maljan 
 mentävä mielestään meihin muualle mielestani niilin molemmin maksa natsien millaisia 
 musiikki määräys israelilainen iloitsee isienne kuninkuuden kiveä kuolleen kivaa 
 kukkulat kohottaa käsiksi kutsuin kuunnellut kysymyksen luopunut linkit käteen 
 luuletko maanpiirin lahjat levittää luut lupauksensa lahja lyödä laista maalin 
 ajattelevat evankeliumi enhän elävä ennalta eläintä egypti esittänyt harvoin 
 ensimmäisestä enemmisto tuotanto tunnustaa tulin turva toivomme tekevän toimitti 
 tämähän tieteellisesti tässäkin tältä tiedetään valmiita vahinkoa valhetta viimeiset 
 venäläiset uni vastaavat vastaat viikossa uudenkuun veteen valmiit vaihtoehtoja 
 varaan uskalla valmistaa vanhempien äitisi virheitä yhdeksi voitu seurassa rypäleitä 
 seinään runsain saatanan sinussa sieluni silmissäni rohkeasti riippuvuutta silloinkin 
 pahoin pelastanut paljaaksi pantiin oikeaksi pelaaja palvelun olevien palatkaa 
 painoi palkka palvelu poliisin portti pyydä pääsisi pystyyn puolue polttakoon 
 pilkkaa kansaan jättivät kaatoi kaltainen kg kahdesta juurikaan kahdeksantena 
 keväällä katsovat juurelle kesti julistamaan julistavat keskusteluun kahdeksan 
 kauhu sääli säädöksiä sittenkin suuni tahtovat syntyneet syntyivät tarve synneistä 
 suvulle synnyttää nettilinja muutoin normaali nekin merkitse mielessään malja 
 muutu musiikkia mitta muukalaisia määräyksiä jatkoivat hyvästä ilmaan hevosia 
 ihmisoikeuksia hyväksyä iloiten hurskas kristuksessa kielillä kuoltava kysytään 
 kirjuri kokenut kylläkin käden kääntykää liittoa mahdollisuudet lopputulos lakkaa 
 lehto lahjan käskyjäni käyttöä auttoi alueet asuva alku auttanut asettuu astiat 
 ajoivat haluta etteikö ensimmäisellä eräät hankkinut esittämään etelä hankkii 
 ehdokasta faktoja toimimaan tutustua tuulta tytärtä tuoneet toisesta tunsi uhrilahjaksi 
 tiedettä tuottanut tupakan torveen viety vieraan unta veljiensä vieroitusoireet 
 vahingossa viitan vanhimmille vanhat varrella yhteiskuntaa ymmärrän äidin ryhmän 
 saaliin silmieni saaliiksi ruhtinas rinta sisar saavuttaa seassa sait rikkaus 
 onnistuu oppinut ovi paikoillaan painoisen nytkin pelata ostamaan pääni rakasti 
 pöydän rahan puolueet rakentamaan rajat julistan kaikkeen keskustella kaunista 
 kaikenlaista kantamaan kaataa jollekin juonia kaipaa tappanut suosittelen suojaa 
 talot sitähän siunattu sosialismi tapahtumat sotimaan siunatkoon sovitusmenot 
 suusta syntiensä tarkoitettu tavallisia sydämenne nostan muuri noudattaneet 
 mitähän noudatettava muinoin määritellä miekkaa neste iloitsevat ihmisiltä hetkessä 
 hullu hetkeksi huomasin kokemus kuolemasta kristillinen kolmenkymmenen kokeillut 
 kuninkaita kuolemalla lähdössä luulin maalia köyhää lapsiaan lähetin luja lammasta 
 lujasti lampun leirissä avannut ajaksi arpaa atk aikoi avoimesti avata asettuneet 
 ensimmäistä enemmistön ensiksi helpompi ellette egyptiläisten uhratkaa tietäkää 
 tuomarina tukee tällaiset tehtävän tilanteen tulkita todistajat tosissaan tilanteesta 
 tähdet tottele tuomarit vapisevat viiniköynnös useammin viinaa vapaiksi uskomaan 
 vieras uudet vertaus vaikutuksia viimeistä vaaditaan veljineen vakavasti valvoo 
 väittävät ympäristön väkisin ympärillään ylen äsken voisimme voimakkaasti yleinen 
 ääriin setan seuraavaan saatavilla sanottuaan sanovan sattumalta ratkaista samanlaisia 
 ruoan seurakunnalle saastaiseksi onnistunut omissa pelissä parhaaksi oi parhaan 
 paimen oletan ottelun pelin opetuslapsi ongelmaa paljastaa onnistu olisitte 
 nuorten paina palvelijan olleen palkat pankaa puheensa pieniä poikineen perustaa 
 puiden puhtaat pääsevät pukin puheille päästänyt päämiesten johdosta julistivat 
 jumalaamme järkevä kenet kansalainen kallista jumalaasi kansalleen kasvattaa 
 jäsenet suora taso tavannut tarkoitetaan tarpeen tahtoi suuhun sopivan tapahtumista 
 syvyyden syntymän tapasi syistä muukalainen monella neljän mahti neitsyt muistuttaa 
 merta määrätty miehineen menneet meiltä monissa muutosta mitan joen huutakaa 
 itä hyökkäävät ihmettä istuvat huuto itäpuolella historia huomasivat jalleen 
 istua itkien huonompi iski kielletty kielen kohtasi kutsuttiin kiitetty kieltämättä 
 kuulua käsite kuolivat kosovossa kimppuunsa kohdusta korjaa kiittää kuunnelkaa 
 kommunistit kokoon laski levisi käyneet maastaan launo luonaan laskivat laskettuna 
 luulee löytynyt linkin leijonan köyhiä asialla armosta aasin ajattelun asema 
 aluetta asetan ankara ahdingon alunperin esimerkin esitti heimolle eron haudan 
 hallussa tulevaisuus tuomionsa terveydenhuolto turhia tunnin ties tärkeä tuotantoa 
 tuotu tuskaa vihdoin ulkomailla vesien valtiolle vastaavasti vereen vankilassa 
 uskosta uskotko valtiot vaiko veneeseen vaikutti vaadi veljiä velkaa varjo version 
 veljeään virheetön virran yksilön ylistivät ylipäätään voitko yhdestä yhteysuhriksi 
 saannot ruton sanojani riita sanoisin sananviejiä ruumiita seudun ruokauhrin 
 rikkautta rukoilen seuraan seksiä sato simsonin omistaa palauttaa omilla pannaan 
 pahoista näkyä pelkoa pedon omille ominaisuuksia oleellista osuuden paransi 
 osui palvelijoilleen opetuslapsensa perässään rakkauden pääoma pääsivät rakastakaa 
 peräti pyhäkössä pyhäkköteltassa puolestamme puusta puolta pidettiin kauniita 
 kaste kaltaista kas kanaaninmaan jutun kaikkialta julkista jäisi kaksitoistatuhatta 
 kanto kaksisataa kellään katoavat spitaalia soittaa suvusta syytön suojaan taustalla 
 säilyttää säätänyt sortuvat syyt tarjousuhrina tapparan suunsa siviilien niinä 
 molempien nukkumaan monen miikan muodossa miehellä murskaa noudattamaan merkitys 
 muistelen mainitaan mukava istuutui huomata hävitys idässä itki hylkäsivät istu 
 hovin huuda kirkkautensa kutakin kohtalo kärsimystä kärsii kutsuivat kokoaa 
 korkeintaan kutsuttu kumartui korkean kuuluivat kieltävät kumma kustannuksella 
 kuudes luotani maalla lähdin loput luin liittosi käskynsä kääntyä lähdemme käyttäjät 
 mahtavat liity arvioida aikansa ajasta aseta asun alkuun armosi demokratiassa 
 erilleen hanki happamattoman hankonen ennustus eläimiä hartaasti firma ehdokkaiden 
 harvemmin turhan tuomitse tiensä tuntenut todellista toteutuu tekemästä tutkimus 
 tuholaiset tieltään tuottavat unessa vaarin vannoen valheen valtakuntaan uskovainen 
 uskontoa vaalien valtaistuimensa vehnää valtakunnat viinitarhoja vanhurskaat 
 vaikuttaisi voideltu älyllistä välistä vähentää väitti ylistävät ympäristökylineen 
 väkevällä äärellä saakoon sadetta saksassa samanlaista saati silmä sellaisesta 
 sinipunaisesta rikki riittävästi sanottavaa ryhdy sekään nykyiset oikeudenmukainen 
 palaavat olevaan pantu oikeudet paeta ottamatta ongelmat ominaisuus oikeuksia 
 pelottava onnen opetusta näyttänyt oppineet ojentaa nähdään onnettomuutta näyttävät 
 puoleeni pojanpoika päivällä päiviä puuttua pilvet raivopäiset puutu pukki päätään 
 rankaisee puhuvan pyhässä kauttaaltaan kerubien kaytannossa kaupunkinsa kaivon 
 johdossa jälkeläisesi kadotukseen jotam jotakuta kahtia kadotkaa kerrallaan 
 joukkoineen syökää suurempaa surmansa taivaissa surisevat taitoa sukupolvi taikinaa 
 sydämesi tarkistaa synnintekoon mehän markkinat neuvo naisille muualta nielee 
 mieleeni minunkin nautaa neljätoista malli netissä niiltä naisista neuvon nostivat 
 jaetaan henkilöä henkäys hyvänä hyvänsä hyökkäsivät hienosta hävitä herhiläiset 
 ikkunaan ihmettelen hyvässä kirjoituksia kirouksen kolmannes kylät kiellä kolmesti 
 käsiinne kirkosta kirjoitus kolmesataa koulun koti kuusisataa kristuksesta kiinnostusta 
 kykenee lesken käyttäjän linnun lähdetään loistava lopullisesti liittyvät mahdoton 
 lamppu lännen lumi lyön loukkaa laupias löytäneet laske alasti aterialle apuun 
 aineet ajatellaan arvoista amerikkalaiset aiheeseen ajattelua aikaiseksi faktaa 
 helsingissä hajotan helppoa ehtinyt eläkää halunneet helpommin erossa elämäsi 
 edustaja työt terveydenhuoltoa tuliuhri todistuksen teoriassa tuomiolle tuodaan 
 toimisi täytän tuskinpa tilanteissa tilanteeseen valinnan vastaavaa viikkoa 
 viidenkymmenen veljemme ulkopuolelta valehdella viisaiden varusteet viisaasti 
 viitta unohtanut vanhempi vastuu valehtele uskottu vainajan varjelee valitsevat 
 voimallaan villieläimet väliverhon ylistys vuorilta virallisen ymmärtääkseni 
 öljyn vuoristossa voidellut vilpittömin saata rikollisuuden saisitte repäisi 
 siivet ruoho sattui selitys siementä sanoman sanoma rukoukseni riemu nuorta 
 painon oppii nuorukainen opetan näyttäisi omakseni paljonkin osat palkkoja opetus 
 näkyviin paapomista opetettu pelastamaan palannut näyn pelle pelastat pellavasta 
 pariin olevani palvelukseen pelastus palvelut olenhan palvelkaa pystyisi puhalsi 
 propagandaa pilkan putosi puutarhan puhkeaa puolelleen pienempi päässään pyhittänyt 
 pyhästä pysyn pidot puhtaasta peto keskellään kaivaa juutalainen jumalille järjestelmää 
 kansalla kaikkihan joukossaan jokaiseen kanna kasvavat jolta jälkeläisille järjestää 
 jokaisessa keski talosta taivaalla suomessakin sosialistit syyllistynyt sivuston 
 taloja sokeat määräystä mark mukainen merkin melkoisen nopeammin makaamaan menestys 
 nimisen mielelläni mielenne nauraa mielessäsi neljään noomi mistähän määritelmä 
 menisi myrsky matkaansa merkkiä markan itsessään huoneeseen ismaelin herransa 
 ilmaista huone henkien iljetys jatkamaan isät hieno isäntänsä ihmisellä johdattanut 
 ilmenee ikiajoiksi huomaan henkilökohtaisesti johdatti isiemme koskevia kommentoida 
 kiitosta korkeat koskeva kuulkoon kirjoitukset kolmeen kuusikymmentä kirkossa 
 kunnioittaa kuhunkin kirjoituksen kielensä laitonta luotan laskee maassaan mahdollisuuden 
 liitonarkkua käärmeen liekki käteensä laulajat lupasi luopua laaksoon lankesi 
 lueteltuina luopumaan laskeutuu laaksossa laaksonen lintu käytti liittonsa maasi 
 aletaan ajatellen danielin asiansa bkt artikkelin apu ajattelu demokraattinen 
 autiomaasta aiheuta amalekilaiset aasi astuu eteishallin ellen eteläpuolella 
 fariseusten edustalle esipihaan haltuun esitetty heittivät enkelille erilaiset 
 estä täydellisen tehköön tyhjä tuokin tyttäresi tekoa toteaa tuhoamaan tekemällä 
 tutkii tekijät venäjällä vaikeuksia vaarallista vaelsi vanhaksi uskosi viimeksi 
 vihollisteni vihaan varmaankaan uria vihaavat vaati uudesta vastaava veljenne 
 vaikutuksesta vierestä versio vehnäjauhoja väitän vuorelta ylhäällä ympäröivät 
 vuodesta vuoriston yhteysuhreja villasta ylin välittää ylistystä selviä sadan 
 saisimme siitäkin riemun ruokkii siirtää sisarensa rohkeutta ryöstää ryhtyy 
 sirppi sataa saataisiin sallii seurakuntaa rikkomuksensa ratkaisee riemuitkaa 
 oppi näkyi oikeamielinen palvelijoita osannut osoite pakenee outoa opin opettanut 
 ohella otsikon osoittamaan puhumme polttouhri pohjin pylvästä pohjoisessa puoleesi 
 pyhään polttouhrit rakennuksen rakennan poliittisen pyhänä perustelu pystyt 
 pystyneet perustein pysynyt jälkeläisilleen ken johtava jäljessä joukkueiden 
 katselin keinoja kanaaninmaassa jugoslavian säädöksiäni säännöllisesti tahdomme 
 tasoa suusi suuteli tarkoitusta systeemi sotureita sortuu takaisi sovituksen 
 taloa tarkoituksena syitä suorittaa suomalaisia mielestänne muisti naaman muutan 
 naimisissa miehenä niinkään noudatti moabilaisten muuttamaan mainittu markkinatalouden 
 muuttui määrätä matkalle maksanut henkesi henkeään ihana hädän iloitse isilleen 
 homo huonoa hyvyyttä hiuksensa isoisänsä huomattavan hävitetään jalkansa hengestä 
 ilmoita istuvan jerusalemille henget henkilöitä ilmaiseksi kyennyt koulujen 
 kunniaan kielsi kk kohottakaa kutsutti koituu kyselivät kirkkoon korottaa kylään 
 kärsivät kohosi kimppuuni koota kymmenesosa kuuden kumarsivat kuolleita kunniassa 
 kuuluvien kääntyvät luoja luki leviää leveys löytyi köyhien löysivät maapallolla 
 lukuunottamatta käytän loppuu loitolla lapsenne maailmalla lähetetty liigaan 
 luovu maanomistajan apostolien alat annatte autuas alkaisi arvostaa asuvia asuville 
 asetu alkunsa ennemminkin epäjumalia elämme ehtii esiintyy eläköön enään enkeleitä 
 tuoksuva terve tyhmän tunsivat todettu todistaja tyystin toisekseen todeksi 
 tulot täälläkin täyttänyt tuomainen työstä todelliset töissä todellisia tyhjästä 
 todistavat todellisuus tieteellinen toimittamaan tulevaa tehtävänä tietään uskoton 
 vieraille uneen uskomatta vahvisti vaihtoehtoa uusien valtakunnasta vapaan viipyi 
 viestinta varas valtava vartijat uskovaiset valtaistuimelle viimein valoon vastaavia 
 vastustamaan veressä vallata ymmärtäneet ääneni voittanut vuodeksi välittänyt 
 yrittivät vilja ystävällisesti väkivalta yritykset ylhäältä väärän ymmärsi väärät 
 voimaan saatavissa resursseja ruveta ruumiini revin rukoile ruumiit rehellinen 
 siemen ratkaisuja samoilla siirsi sairaan selkeä saavuttanut pellolla palvelijalleen 
 näyssä palanneet oppivat nähtensä olevista odotti pahuuden nälkää onnellisia 
 näkisi pappeina ojenna peko ohmeda omansa otit onnistui palasiksi palvelua pelätkää 
 näimme paennut oksat peloissaan näyttöjä pesköön pääomaa poliittinen poltettava 
 rantaan pukkia politiikassa pääsiäistä päivittäisen piste rakennus piittaa rankaisematta 
 pohjois rahalla pilkka rakensivat pilvien poliittista puhkesi porukkaa porteista 
 juutalaisen keihäs kate julkisella kasvosi kelvoton juomauhrit kaduilla kenelläkään 
 jätetään kantoi julistakaa jälkeläisensä kaikella kansalaisia kansalaiset kerratusta 
 järjestyksessä järkevää kertaan juonut joissain tahallaan syökö sortaa tavoittelevat 
 tahtoisin sotilaiden syrjään syylliseksi tapahtuva tavarat tajunnut suustaan 
 suomalaista tarkoittanut sivusto sydämestänne tarkkaa tarttuu syyrialaiset tapahtuisi 
 mukaani mikaan muuttanut niinkin noina mitäpä naisesta mieti nokian menestyksen 
 matka nimekseen neuvostoliitto neljäntenä noutamaan merkittävä horju hoitoon 
 jalkoihinsa ihmisista herättänyt heräsi häpeää homoja jauhoja härkä jakoivat 
 ikeen itävallassa henkeäni iltana isot historiaa itkivät huonon hävittäkää johan 
 korahin kirkkautta kohdalta kuninkuus kimppuusi kyllikseen kirjoituksissa kilpi 
 korkoa kohtuullisen koon kuninkaamme korjasi kuulet kommentit kolmetuhatta kuninkaansa 
 kylvää kiinan kokoontuneet kuivuu luottavat lampaiden luolaan laita lihan käännyn 
 lainaa maanne maamme käskin luotu luonnollista lakkaamatta lapseni lintuja luotasi 
 luuli lääkäri käydään leivät luoda lähdettyään mahdolliset ajoista ajattelet 
 akasiapuusta ajattelen babyloniasta asetettu ahdingosta anneta astu asuinsijaksi 
 heinäsirkat halu halusivat etuja ehdokkaan esimerkkiä edelleenkään ensimmäisessä 
 heikkoja eläneet havainnut etsitte elämäänsä heimoille harhaa etukäteen halusta 
 toimivan torju tiettyä tyhmästi työläisten tietääkö tyttäriään täydestä tullessa 
 teurasuhreja totesin tyhmiä työttömyys tunnetaan tehtävät tiedoksi tuomitaan 
 tuhoan tytöt tuhoutuvat uhrien tuotti tuntua ulkoavaruuteen turkin todellisuuden 
 totella timoteus tilaisuutta vein valheita vaarassa viinistä vahvasti vedä viittaa 
 valtias viikko vihollisensa vasemmalla verestä vanhurskaan valtakuntansa vasemmisto 
 veroa veron uskomme vanhurskaiksi verotus viisaita vahvoja yläpuolelle yhteinen 
 vituttaa vuoristosta vuoristoon yllin yksinkertainen välttää yhteistä vuodet 
 vuoria voita voimia sanojen selityksen salaisuus riistää samanlaiset ryhmiä 
 salaliiton sanaasi selkänsä seudulle runsaan saastuttaa saattoivat saavuttuaan 
 seudulla sairaat sijaa rasva seura selässä saimme pelkään pakenevat nyysseissä 
 nurmio olon paremmat nuorin ottaisi pahalla omiaan patsasta orjat olethan ottelussa 
 palvele osoittavat nykyistä orjaksi osuutta osaavat patsaan paikalleen näkyjä 
 pahempi puheita propaganda pätevä pituus rakennetaan pimeässä pintaa rakennettu 
 pihalle pyytämään puh presidentiksi pilkkaavat pystyvät perättömiä pääset pystyttää 
 portista rakastatte pitkällä puhuttu päästään puutteessa päät pidätte joukossanne 
 kelvannut kasvu kerää keskusta kauneus jälkeläinen johtavat keskustelussa kahdella 
 jutut kaikkivaltiaan tarkkonen suonut sivuun sotajoukkonsa säästä tarvitsevat 
 tarkalleen suuntiin tainnut syötäväksi sydämet sulkea syntisten taivaalle syihin 
 suuremman tappaneet sulki surmattujen tahdosta synagogassa tapausta suuresta 
 mielipiteen mursi muotoon mistäs meissä muukin monessa nousu miljardia miehilleen 
 mukanasi murskaksi moneen muodostaa monesta muutoksia hesarin henkilöt isillemme 
 iankaikkisen hylkäsi hyväkseen iloinen huomaat itävalta hevosen henkilökohtainen 
 hyökkäykseen hoitoa johda jalkojen helvettiin hyvältä kymmenesosaa koirat kohdannut 
 korkeampi kiroaa kukistaa käsissä kuninkaalta kokeilla kohdatkoon kuluessa kyseistä 
 kommunismissa kirous kysyvät koetaan kirkolle koskea kädelläsi kone kirjasta 
 kumpikaan kuuban kurittaa kristittyjä loppua lahjansa lentää lisääntyy luonnon 
 liittyä mahtavia lauman linkkejä kääntymään laskettu logiikan maani lähettävät 
 lampaan lyseo leipiä lauletaan köyhistä luotettavaa lammas ajattelemaan aamuun 
 asuinsijan demokraattista ainuttakaan astuivat alaisena aterialla aseiden avoinna 
 auto autioiksi aasian amfetamiini antiikin autiomaaksi hankala eroja hallussaan 
 entinen hankki hauskaa enkelinsä edellisen elävää epäjumalien esikoiset epäillä 
 elintaso ensinnäkin tekojen tullen turvani terveydenhuollon tila tiesivät tekisivät 
 tukeminen tärkeintä tunteita tommi toimittaja tähtiä tuollaisessa tunnette tällaiseen 
 tiedätkö toisinaan tuloksena todistajia tuomittu toistaan tyytyväinen tiedemiehet 
 torven teitte tuhansia tuotteita tuen todennut teitään vierellä vapautti valloitti 
 vetten vannoo vallitsee vaikutuksista vanhoja valitus valittavat vero uusiin 
 viettämään viettivät umpeen varjolla vakuuttaa vannoin vapauteen vapaata vaimoiksi 
 vapauttaa veljilleen vaimoni vavisten uskotte vaeltaa yksitoista vuohet ymmärryksen 
 vilpitön voitele äänestänyt voimasi ylisti ylistäkööt äärimmäisen rikkomuksen 
 selain riennä riippuen sellaisella selväksi seuranneet seuraukset silmiin seuduilla 
 riippuvuuden sisareni sanoisi siirtyä sihvonen sairaana sanoista sanokoon saulia 
 sadosta rikkomus sade sidottu referenssejä pakenemaan oksia näy pahempia osallistua 
 olennot parantanut omana pelto oleville oikeamieliset peittivät oteta palvelijoitasi 
 ohjelman perheen orjuuden oikeuteen näyttämään opetuslapsille näetkö nuoria 
 outo olennon näkökulmasta nytkään ohjeiden olettehan poikkea perusta päätökset 
 purppuraisesta puute pysähtyi raskaan perusteita päivin puolestasi päättivät 
 pidetty rahasta puhukaa rakkaudesta poliitikkojen polttaneet rakastanut pietarille 
 pysyneet pisti pimeä pystyttänyt pyhittää pylväiden keskenaan kadulla kauhua 
 jordanille kannatan kannattavat jumalankuvat katsot kerubit karmiininpunaisesta 
 kalaa kauppa kastoi jumalattomia kehityksen kasvojen kehittää karkotan keksi 
 kehotan kalevalan kansalaisten tajuaa sokean syynä syynalaiseksi syyttä taloudellinen 
 taitava taito tarjota suorittamaan syrjintää surmattiin suhteet tarjoaa suosiota 
 sydämin sosialistisen tausta tasalle suuttui syvä tapahdu syyllistyneet sisältä 
 syntisi tavallisesti sukusi sopivat tampereella tappavat sosialismia tahtosi 
 mieltynyt mieleenne mietin myrskyn neljäsataa maistuu mittaan noudattanut muuttavat 
 musiikin mainittiin mieluiten monesti meidan muukalaisten molempia noille muilta 
 muillekin nautakarjaa neukkulan markkinataloutta iikka huusin itkeä jalkeen 
 homot herjaa jalkani hopealla ikäänkuin hinnan hyvyytesi huonommin hirveän huonot 
 hovinsa hylätä jeesuksessa huoneen isääsi härät israeliin hiekkaa ilmoittakaa 
 kiitti kuolen kotka kysykää kylliksi kuulunut korvasi kokosivat kuivaa kysymykset 
 kylläisiksi kummallakin kuritan kysymyksessä kuolemastaan koodia kiivaasti kulkekaa 
 kokee kristityn kohdat lahjoista laivat leijonien käskyni luovuttaa lähdet loistaa 
 maaseudun luettelo lepopäivä luetteloon lakien lapsilleen levinnyt lankeaa käskynhaltija 
 lauma luoksemme maakunnassa laillista liike lyhyesti lukeneet aro ankaran ateisti 
 alttiiksi ainiaaksi adonia aiheen aivot ajallaan ajatellut asut ahdistaa esineitä 
 hallitsijaksi fariseus hallitusvuotenaan heettiläisten harva hehän esillä enkeliä 
 halveksivat eka hauta esikoisen edellinen tuhonnut tulokset tietojen turmion 
 tehokas trippi tuhosivat tuhotaan toivoisin tulit todistamaan tuhoutuu toivonsa 
 toistensa tulevaisuuden tehdyt teoria toimittanut tieteessä tyytyä toivossa 
 tehokkuuden vaihtoehdot valitsin varoittaa varjele vartija valtiossa viikunoita 
 vaimoaan uskokaa veikkaan varmaa valuu viittaat varsinkaan vastakkain vapaaehtoisesti 
 viittaan vaarallinen vihollistensa vaara viisisataa vaadit veljille viisituhatta 
 vakaasti vanhurskautta väri äidilleen virrat ylösnousemus virkaansa vilpittömästi 
 virheettömiä öljy yrität väestön vähäinen yhdy yrityksen saatiin ratkaisua saastaista 
 saatava rukoilivat saisit seurakuntien saitte rukouksensa saastaisia sallittua 
 sanomaa siioniin sauvansa samoihin sinkut siinain sievi selitti seikka savu 
 siionissa rikkoivat rikkaiden rohkeita rikollista ruhtinaan pellavaa oletkaan 
 parhaalla perikatoon nähtiin palvelijoiden olemassaoloa nuuskan oltiin nuorena 
 onkohan parista olevasi oulun palvelijaasi oulussa pelaajan nähdäkseni pahuus 
 opetetaan osaksenne osoitteesta onni pankoon pelkän näit palavat opikseen oletetaan 
 pakkovaltaa palvellut pyrkiä pieko puolitoista päihteitä perustelut rannalle 
 piilossa pitkää porton petosta puhtaalla piirteitä profeettaa ranskan presidenttinä 
 pimeydessä pyrkivät pätee polttivat pääasiassa poltettu puhutte pyritään perustat 
 rakenna jääkää kansakunnat kaksikymmenvuotiaat jumaliaan kansalleni kansamme 
 jättäneet jonnekin kerätä keskuudestanne jäsenyys kalat jonkinlaisen juovat 
 juudaa kentällä katsonut kannalla keskenänne kertoja jokaisesta keskellänne 
 keskittyä kauaa kaltaiset tasolle tehdaan tason syntimme tahdotte taistella 
 suulle syntienne sokeasti tarkoitettua soturin suurimman sopimusta suurista 
 tahi sukujensa sotaväki sotia synny sisältö sitoi taloudellisesti suunnitellut 
 syvemmälle taistelua sotilas sosiaaliturvan nousisi markkinatalous merkityksessä 
 maksavat mielesi muistutan mutten muukalaisena natsit muistat monenlaisia monin 
 menestystä molemmilla molemmissa netin markkinoilla miestään nosta neljänkymmenen 
 nouskaa mikset noudattavat materiaalia myynti homoseksuaalisuus itäpuolelle 
 ilosanoman jano hivenen human jako hengellä informaatiota hyvällä informaatio 
 isäntäni hävittämään ikkunan ihmisoikeudet iltalehti hengessä jerikoa jalkojensa 
 isälleni jalustoineen härkiä kuuluvaa kukkuloille kukapa kotiisi kukka korvansa 
 kuolisi kärsivällinen kielellä koulussa kiinnitä kirjoja kädellä koulutuksen 
 koonnut kofeiinin käsillä kohde kohteeksi kutsukaa kuuliaisia kultainen koet 
 kiertää kultaista luopuu linja lupaukset laakson lupauksesi kääntyneet lakiasi 
 liikkuvat leiristä lakisi lasketa lukemalla luonnollisesti maaritella lännessä 
 lukumäärän liittoni lakini luen löydätte lampaani löysin käskyjäsi lähteen luonani 
 laaja luvan löysi lauloivat aate ainoat ahdinko ahdingossa alainen asemaan asunut 
 avaamaan asenne aiheuttanut aiheuttavat aalto antama asettivat ajatuksensa alkua 
 ajanut ase altaan autio alhaalla aseet demokraattisia aivoja alttarit aio asuvan 
 eroaa divarin hassua egyptiä heimoista harrastaa etu elkana hautasivat happoa 
 galileasta ennusta erilaista hakkaa ennussana etteivat heitettiin einstein dokumentin 
 ethän hautaa tähtien todellisen tervehtivät turmioon toiminnan tultiin tyhjin 
 tekojaan tuotte toiminnasta teosta tekemässä tekoni tietämättä tekonne tervehtii 
 tekemättä toteuttamaan tosiaankaan tempaa tekevä tuohan tuttu turun työnsi uhannut 
 tulella tuliuhrina tulisivat telttansa todennakoisesti tunnetko tuomiosi tuotannon 
 toimittakoon toisenkin uskomatonta ulkomailta ulkopuolinen varsinaisesti vedestä 
 valtaistuimesi vartioimaan vastuuseen uskollisuus vaatinut velvollisuus viina 
 vaihe valittiin valittakaa urian valitse unionin valehtelu unohtaneet vaate 
 vahvaa väite vuotiaana väitteitä vuotias äänesi yksityinen yhdenkään ymmärtävät 
 yllesi äänestäjien väitettä voiteli vääryys virallinen vuodatti vyön ymmärtäisi 
 vuodattanut äitiään vois selaimilla sinäkään sarvea ruma ristiriitoja rikkaita 
 sairaus satoja sanaakaan raunioina seuraavassa siirtolainen rikollisuutta sadanpäällikkö 
 runsas sanojaan seurakunnat rukoilla ryöstämään rukoilevat revitään seitsemäntuhatta 
 siirtyy samariassa seksi sanoilla selaimet saapuvat rukouksen sanottava sanalla 
 ruumista rinnettä näinhän omikseni palveluksessa ottako paholainen pelataan 
 onnellisesti pelastua palvelleet palvelijoittesi panevat pahalta osuutensa pahaan 
 omaksesi osana oikeasta paimenen palatsista oikeusjärjestelmän osansa osata 
 pahempaa perheensä nuoli periaatteita periksi poltetaan puheeksi pitkät polta 
 presidenttimme pisteitä puhtaan polttamaan pääasia pysymään pohjalla päätin 
 pysyvästi raamatusta poikiaan puhtaasti puhaltaa puolustus perustella rangaistuksensa 
 portto raskas pitäen pysytteli jättävät kahdesti katsomassa kappaletta julistetaan 
 keinoa joukoin kallion joukkueeseen karjansa kantotangot kantoivat joissakin 
 kasvoihin kelvottomia kesällä kasvoni kahleet kallioon kaltaiseksi kalliit kertoisi 
 jälkeläisiään julistettu kaupan keksitty kehotti katseeni kaikuu kahdentoista 
 kerrot säästänyt sääliä säästää sittenhän sydämessään tahtoon tahtonut taitavasti 
 suvuille taakseen taalla tarkastakoon tahoma susi suunnalta sopia sukupuolen 
 takanaan syyttävät tarinan tallella tappamaan sukupolvien teettänyt säädöksiään 
 sulje tavoite syyn sissit syntini suojelee tappion syvään tarkoitatko miehesi 
 miekkansa määrään miehelleen need monilla niemi muuttuvat matkalaulu mitata 
 menköön muukaan mieletön merelle murhe menestyä mieheen menoa nimissäni muutos 
 nousen mailan molempiin niinkö mukaisia mielessäni maksakoon menestyy normaalia 
 jatkossa johdolla jalkeille itsetunto johdattaa jakautuu ihanaa iloitsen ilmestynyt 
 historiassa hopeiset ihmeissään häiritsee ihon jehovan ikkunat ihmeellisiä ikävää 
 isken jaloilleen jatkuva iljettävät kiveen koulutus kiitoksen kiitokset kuopion 
 kuolemaansa kärsinyt kumpaakin koski kuolemme kolmessa kirjoitit km kivikangas 
 kohdan kylläpä kustannukset kiersi kokeile kuinkas kirjoittajat kunnioitusta 
 kootkaa kuutena linkkiä mahtaa käskysi lääke luulivat kättään maassanne luulisin 
 käsittää liikkuivat lehdet loputtomiin lähdette käärme lopullinen löytyisi lähemmäs 
 liiga laskenut laivan löydät länsipuolella lukuisia käänsi lyhyt leikattu laman 
 maailmansodan lauloi leskiä lähdettävä lainaus laulun lähtisi liigatasoa levittivät 
 lähettäkää ahoa ahdistus ainahan content demarit aarteet arnonin aaseja aseman 
 ansainneet annettaisiin absoluuttisesti arkkua diktatuuri asiakkaita aallot 
 apostoli astia asutte aion ainut ainoaa alueensa ehdolla elin ensisijaisesti 
 egyptiläisiä happamattomia espoo eräässä englannin etelässä heittävät haen hedelmätön 
 goljatin edelläsi etsikää divarissa happamatonta enkelien tiedotusta tuonela 
 tilaan täydellistä toisiamme tällaisesta todiste tyhjän tiettyjä todistanut 
 toimet tomua täydellisesti tyhjiä tekeminen tutkin uhrin toinenkin tultua tehtävään 
 uhria tähtenne tylsää tehtäviä termi teimme tunnetusti verensä vaunuihin vahan 
 viatonta vanhempansa vihassani veljiään vertauksen vahvuus viimeistään vihdoinkin 
 vieneet viittasi vieköön uskonnosta viettelee uskollisina vietti valitusta veikkaisin 
 vaalit vedoten uskonne vanhimpia valvokaa uskollisuutesi vihollisia uskonsa 
 vastedes varoitti verkkotie yllättävän vuohen yhteisön äänestämään virsi yleistä 
 öin ystävänsä yhteys väärintekijät väitteen väijyksiin vääntää väelle voikaan 
 yritysten välittömästi voisitte rikkaan repi sairasta sellaiseksi sido rikkovat 
 ratkaisun repivät ristiriitaa seudulta riviin riisui saaminen rikokset sensijaan 
 ryhmät serahin ruttoon selittämään ruohoa rikkoa sekoittaa rukoilin selaimissa 
 sakarjan seitsemäksi rikkaudet sektorin riemuitsevat osoitteessa osoittivat 
 palkkansa oravannahka osoitat osoitus nykyajan palatsinsa nyky näkijä orjiksi 
 oireita pahoilta pelit nuuskaa osaltaan opetuslastensa olento opetuslapsia näinkin 
 ohjelmia ovea nuolet pelkäsi palatessaan pahin polttouhrina rajalla pohja petojen 
 pilvessä positiivista pojista pyydätte pihalla poliisit pääomia pyyntöni pronssista 
 pidemmälle poliittisesti perusteet pimenee puoleensa rangaista politiikan pieleen 
 punovat polttavat päätetty rakentaneet rakkautesi poikkeaa pyörät portilla rakentamista 
 päätellen päästän pilkkanaan pitkiä rakentavat porukka purojen pyhille polvistui 
 peseytyköön puheesi peruuta puhuessaan juotavaa jruohoma jättäkää kahdelle kaupungeille 
 kapanen julmasti kakkonen kavereiden kapitalismi joi kadottaa järkevästi keksiä 
 jälkeläistesi katson kannatus kannen jääköön jumalista johtopäätös jään joukostanne 
 katolle keväänä kaupunginportin kansallesi kannabiksesta jouduin kasvojensa 
 johtanut kategoriaan kaavan joksikin kauhean jutussa katkera katkerasti katoa 
 karjala sonnien taustaa tapansa suurempia sotii syntinen syntymä sisältöä siunausta 
 säännöt sotivat soturia sivussa sosialismin sotakelpoiset systeemin sulhanen 
 sotilaita syntyisi taatusti sittenkään soturi soi summa talteen suhteita synagogan 
 syötävä synagogissa tavoittaa merkkejä miespuoliset midianilaiset mikseivat 
 mittainen mustia neljäntenätoista mukamas moinen naisella month np montaa murtuu 
 mikähän nouseva muidenkin muurien miettinyt menette manninen mattanja missaan 
 neuvostoliiton naapurin noronen mielenkiintoisia maine normaalisti ihmiseen 
 iljettäviä hyvinvointivaltion herätä ilmiö huoneessa hyöty istunut hitaasti 
 ilveksen huolehtivat itku jalkoihin huomanneet itkee ikkunasta hoito ihmisessä 
 istuivat iloksi hyi inhimillisyyden isiesi huolehtii isien herranen ihmissuhteet 
 kumartaa kyvyn kärsi korvaan kymmenentenä kohdassa kysymyksiin kommunismia kivistä 
 kumpaakaan koske korjaamaan kirjoitusten kimppuunne koossa kirjoittaja kumarra 
 kokoontuvat kylmän kysellä koskenut käsissään kokoontui kiivas kului kiinnittää 
 kirjakäärö kulkeneet kohtaloa kumartamaan kuntoon kultaiset korostaa korkeassa 
 kukisti kuolette kuvien kupin koulutusta koetukselle kymmenes luolan lähemmäksi 
 lyövät lopu laitetaan lähistöllä luvut lepää lutherin laillinen lähestyä lihat 
 maailmalle käyköön laine kättä liioin luepa luettu käyttäneet lienevät lujat 
 käytettävissä loytyy luotat lukija lasku laskettuja lähimmäistäsi logiikka ansaan 
 arkkuun armeijaa asuneet aarteita arpomalla aapeli asetettiin aineiden alueilla 
 arkkiin aloitti allas asiani alettiin asiasi demarien chilessä aivojen alun 
 elintason edellyttää elleivät guatemalan ehtineet fakta ensimmäiseen elivät 
 hedelmä fariseuksia haluamme erottamaan haudalle harha entiseen ennallaan harkita 
 helpottaa halusin ehti edustaa epäilen epäjumalille halutessaan elätte etupuolelle 
 erot epäilemättä tietoni tiukasti todistajan temppelille toreilla tunkeutuivat 
 tuomitko torvet tutkimuksen tuonne telttaan terveisin uhrina tämänkin todellisuutta 
 tuot tehokasta tervehdys terävä tulokseen temppelisalin tutki tulevina tuskan 
 töistä teurastivat tuhottu tekniikka tunnettu tottelette teoriaa teurastakoon 
 tulleen tienneet täyttämään totellut tuliastiat tuntuisi tilan telttamaja tekisin 
 tuntui toisiin tehtyjä varoitus vihollista vaimoja valtiolla verotuksen varmoja 
 uppiniskainen verot vaimolleen uskoville vapaita vallassaan useiden varjelkoon 
 viisitoista urpo vihamieheni viisasta uudessa vauvan valitkaa vapisee valitan 
 vastustaja vannon vihollistesi vaikuttanut verso uutisia valtasivat vieläkö 
 varusteineen uskottomia useamman varmuudella yksinään välineet väistämättä väistynyt 
 virkaan väitteesi vähitellen ystävyyttä ärsyttää äärestä vuosina voittoon väkivallan 
 virkamiehet ympärilleni voimakkaan ymmärrys yhdelle yksilö virtasi sinällään 
 saatat riippuvainen rooman rikokseen saasteen riittävä rukoillen riensi rohkea 
 sampo saakoot rehellistä sisaresi samaten ryöstivät sammuu saastaisen roskapostieston 
 seinät saavansa selainikkunaa rientävät silmien satu selviää ruotsin seisovan 
 ruohon silmällä rauta rupea palamaan periä pakanoiden palautti olot paska näkemys 
 panneet onpa odotetaan palat pelaamaan nurmi numero osassa olemattomia pelkäätte 
 orjina oikeudesta ottelua osastossaan palattuaan paikat ovatkaan opettamaan 
 onnettomuuteen olemassaolon peittävät olemassaolo pysyivät puki piru rajojen 
 perusteltua pyhäkössään presidenttiä peruste rakastat pitävän pese polvilleen 
 puhuessa polttouhria petti ramaan perustus pettävät päätyttyä postgnostilainen 
 pysyisi pääsiäisen rajaa päätyy pyrki puhuta poistathan piiriin pyhitti poikaan 
 rannan rannat radio päällysti päivänsä poistettava puolueiden pilatuksen pilkata 
 purkaa puutetta pyynnön punainen pysähtyivät poikanne kaatunut kastaja keinot 
 katosivat kauppiaat kaatuivat kaupungilla kaupungille jumalaani jumalalla jääneitä 
 kauhea jumalankuvia johtajana julistamme johtopäätöksiä katselee kahvia kaksikymmentätuhatta 
 jääkiekon jumaliin juoksevat kaada kiekkoa kaatuneet kayttaa juhlia kasvit keräämään 
 juhlat katseli keskittyy jokunen kaljaa kantaen kalliolle jälkeläisen kappale 
 kalliosta kallis keneltäkään kankaan järjestelmän karitsat karja jojakin keisarille 
 sotaväkensä sovittamiseksi sulkee sähköpostitse suurinpiirtein syöneet syntejä 
 taata sosialisteja sunnuntain taloudellista sotilaansa siseran taistelee syttyi 
 sodasta stalin sääntöjen syödään tavaran surmataan synneistään tarkan syöksen 
 sotilaille sivulta sydämemme taivaallinen sydämeensä suunnitelman syötte sääntöjä 
 tahtoni sukukuntien suuhunsa miettimään merten mainitsemasi minäpä mukaanne 
 mittari nostanut myöskin muuttaminen myrkkyä mennessään menemme mielipidettä 
 menet minkäänlaisia mielestasi noudatetaan mitätön muuttua merkittyjä nousemaan 
 murskaan muureja muoto maksettava muuallakin metsään muukalaisina murtaa noudattaen 
 mediassa martta mielipiteiden muutakaan nukkuu mukaanlukien nollapisteen maku 
 nicaragua nimessäni maininnut minkälaisia nikotiini mailto neljännen nukkua 
 mitkään mitoin minkälainen häviä hyökkäys ilmoitus hyökkäyksen hetkeä herätetty 
 hyvinvoinnin horjumatta herjaavat hivviläiset ihmeellinen häviää härän jalkasi 
 härkää hevosten itsekään herralleni ilmaissut janisaksa ilmaantuu huvittava 
 huvittavaa ikuisiksi hullun itseensä isieni itsekseen hoidon herrasi ihmetellyt 
 ihmeelliset huumetta iloitsi hätää henkistä hyödyn hon hursti itkekää hyväksenne 
 iän kylmä kumarsi koston kummassakin kolmanteen klo korkeuksissa kuusitoista 
 kummasti kirjoissa kumoamaan kohdasta kristillisen kyseiset kummallista koira 
 kouluttaa korkeus kovat koneen kuolet kuolemansa korvauksen kohtaavat kuoppaan 
 kuuluisi koholla kuljen kukko kuppikunta koukut kuljet kovia komission kuorimaan 
 kilpailu kohota lyödään maaksi kävin lohikäärme loisto käsityksen loppunut lopputulokseen 
 luokse länsi lääkärin lähteitä lainopettajia lukua lehmää leirinsä lujina levitti 
 made linjalla lähestyy lista lupauksia loogisesti kääntynyt lamput luon kättensä 
 lapsesi lapsesta lähteet asettukaa asettuvat asiaansa autiomaa aiheutti aikaisemminkin 
 alueeseen bisnestä alkutervehdys alkuperäinen ajoiksi ajetaan ajatuksen ajatelkaa 
 avain demokratiaan aasit demokraattisen demokratiasta heikkoa elikkä entäpä 
 entiset hallitsevat hallitusmiehet hallitukseen esittivät edelle esitä hellittämättä 
 heittäytyivät erimieltä heimoittain erityistä eteishalli ehdi hamppua edistänyt 
 hedelmistä hallin heimolla tehtävänsä tehdyn uhranneet tässäkään tehtävää täydelliseksi 
 tätähän toivoni tuomarien tuomarin teoillaan turvan toistan tiedotuksen testi 
 tuomitsen tiehensä teurastaa uhrilahjoja ukkosen työntekijöiden tilastot teurasti 
 tuhka todennäköistä tilinteon torviin teltassa toisiltaan tietaakseni tunteen 
 tutkimuksia tunteminen tujula tilaisuus tunti tehdäänkö tuomareita tulemme toteudu 
 tuoksu testamentin uhrilahja turvautua tuollaiseen testamentti uhrilahjanaan 
 tuollaisten tekoihin toimita tuliseen tervehti tulokseksi tekemänsä tottelevat 
 täytyi tulevaisuutta toimittivat terveen teitäni toimivaa tiettäväksi tekemista 
 terveeksi tuloa tulkoot tultava vaittanyt vihollisiani vastustajan vaikeampi 
 vanhoilla vaimoonsa vertauksin uskollisuutta vannoneet valtiosta vieraaseen 
 valinneet vapauta vieraissa valmista vierasta valmistanut ussian versoo uudeksi 
 vastatkaa veljelleen valittajaiset vihassaan vahvan vaivat vihmontamaljat vankeina 
 vihmontamaljan varsinaista validaattori vahvat vahvistuu vauhtia vaunuja vaatteitaan 
 vastaista valitun vastauksia uskonnottomuus useat varpajaiset uskaltanut varo 
 viimeisiä viidentenätoista vapisivat varoittava ystäviä yritätte vuosittain 
 yhdentekevää yhteiskunnalle yhtyi yhdet yhteyteen vuodatan virheettömän yleensäkin 
 välittäneet ylipappien ympärileikkaamaton yliopisto voitiin ylä voimallasi yksityisellä 
 yliluoma voimakas yksinkertaista väestä äskettäin ylhäiset ylöspäin ylhäinen 
 vyöryy väkisinkin voimallinen ylittää väijyvät ylistä vähintäänkin vähiin virtaa 
 öljyyn rikoksia saamansa riistänyt rikkoi seitsemänä rohkeus sauvan sairastuneen 
 sanasta rinnalle sarjassa selitä salvat saavan ristiriita repiä seisovat sellaisenaan 
 saavutuksistaan sietää selvästikin selvitä sijoita silossa riitti rehellisesti 
 sanota selaimessa saitti sekava sallinut siitähän rasvaa ruokauhri rukoukseen 
 rosvojen silmästä rooli ryhmää riidan saunalahden ruumiisi saunan sarviin ruumiinne 
 nähtävästi osaisi paaosin pelastuvat pelastaja olisikohan ohitse pellolle olentojen 
 peitä pahuutta näemmä näemme palkita pauhu pedot orpoja orjatar omistajat pelkästä 
 onnistua ominaisuudet ostavat perinnöksi odota nälän perivät papiksi parantunut 
 pelästyivät pantava palvelijalleni opetuslasta paatokset oikeutettu peltoja 
 penaali opetuslastaan osti paino otsaan paenneet olutta osuudet ongelmiin paholaisen 
 pakanat ovathan opit paetkaa ongelman periaate perintömaata palaamaan omalta 
 osoitettu omisti pala pojalla pöydässä perusturvaa poikaani peräänsä pilveen 
 prosenttia puhtaita pojalleni perusteilla päivältä pääsiäisaterian puhuit pilkkasivat 
 poikkeuksellisen puheillaan puolustaja pitkälti poista rangaistakoon pyysin 
 rankaise pylväät pyyntöön poistua rajusti pysyvä päästämään perustuvat pätkääkään 
 pirskottakoon punnitus politiikkaa pimeyttä pielessä pyrkikää pyhälle piirtein 
 päätöksensä pihoilla pysyköön pyhitä puolellaan puolellani pienellä pienten 
 pestä pääsiäinen pohjaa joukolla kaupunkiinsa juhlakokous jäämään jotkin kapinoi 
 kaikelle jyrkästi kannattajat joukkoa järven kasvoja kansanjoukon jyvät johtui 
 keskuudessaan kansoihin keisarin kaynyt kansainvälinen kahdestatoista kansakseen 
 kauttaan jälkeläisillesi kaiketi kaksikymmentäviisi joihinkin juotan kertaakaan 
 kaksikymmentäviisituhatta kaukaisesta jousensa kauhistuttavia kauniit kauniin 
 juureen jätin kahvi kauniisti joukostaan kesareaan suuruus syntiemme sydämestäni 
 syntisiä sorra syöstään sisältyy sorto säädöksiäsi soveltaa sääliksi sokeita 
 sukulainen tasavallan suunnitelmansa suunnitelma suunnalla systeemiä taidan 
 tapahtumaan taitavat taulukon tarsisin taloudellisen suotta talossaan suosii 
 tasosta suostui tarjotaan sotahuudon taytyy sukupolven tappakaa tapahtumia tavoittelee 
 syvälle suuremmat sivelköön suurelta sytytän syntyneen sotajoukkoineen tahtoivat 
 syntyä minkähän myi mainittakoon niemistö nauti nimelleni mennyttä nimistä meno 
 määritelty nimellesi murskasi median natanin miettii murtanut nabotin mannaa 
 määrästä murskataan muussa mitenkäs muutokset miltei nukkui nain noudatat markkinoita 
 melkoinen muassa merkiksi menevän mukaiset minään monista hoida hopeasta hius 
 hyökännyt ikuista hetero hopeisen itäpuolelta huoneesta iässä ilosta ilmoittamaan 
 helvetti hinnalla itsellemme iloni information hovissa jaksanut hienoja hurskaan 
 ihmemaa jakautunut hinnasta ihmetyttää jalka hylkäävät hopeakulhon huutaen herraamme 
 huomataan itkuun heroiini ikävästi hyvyytensä ihmisenä iankaikkiseen ilmaa huumeista 
 ison jobille ikäisiä joahas hävittäneet itsestäni huumeisiin kärsivän kommunistinen 
 kohtuudella kulttuuri kuninkaasta kirjoittama korean kylissä kostan kirjoitat 
 kuulisi kohdella kuultu kultarengasta kruunu korjasivat kulkiessaan kokoinen 
 kysytte kyyhkysen kunnioitustaan kyenneet koskeko kiina kiellettyä kurissa kotinsa 
 kirkasta kussakin kieliä kuninkaanne kuuntelemaan käyttäjiä köydet löytävät 
 löytyä löytyvät käyttivät lehti mahtavan lähdimme lähetit käykää liittää käännytte 
 lähteelle lähteistä käytäntö käynnissä käyttäytyä liittyviä liittyi liittyen 
 lähestulkoon liittovaltion lapsille liitosta maailmankuva laakso lie luetaan 
 lehdessä leikata levittänyt lujaa luopuivat lukeneeni lehtonen laiska lause 
 lehmät luovutti luovutan lisäisi käsket lastensa leikkaa luottamus käsiään luonto 
 lukuja laitumella käteesi lopulla loiston laiton lankesivat luvattu käsivartensa 
 leijonat amfetamiinia ahasin albaanien baalille ankka alhaiset aineista askel 
 aineesta dareioksen aasia alueita ahdista ahdistivat asiantuntija aloin ahdistamasta 
 absoluuttinen demokratialle absoluuttista asetin asekuntoista aani armeijaan 
 alkaneet aterian auttaisi aarre epädemokraattista heko enimmäkseen estänyt haloo 
 hajusteita hajottaa elämänne hajotti hehku fysiikan hallitsijan eläviä erääseen 
 heissä haudattu etnisiä halli hampaat heittäkää eduskunta edellänne haiti esikoisten 
 esti firman ehdoton eläessään eero halveksii haluatko hankkivat erillään halvempaa 
 halosta haluaisit haltuusi uhalla työstään todettiin tosiasiat tueksi tunnustan 
 uhkaavat tsetseenien tukenut temppelini uhrattava todetaan turku tunnustus teltta 
 tuominen totelkaa teoksen tiettyjen todistajana tietonsa täten tietyllä tutustunut 
 tästedes tsetseenit tehokkaasti uhrilihaa tuhoavat tuomioni tylysti ulkoapäin 
 tyttärenne times tshetsheniasta tekstejä turvallisuus tiedosta tuottamaan toimin 
 täyttävät totuudessa tutkitaan toteutettu tunkeutuu torilla tilata tekemät tietokone 
 tietäisi tuntemani työkseen tietosi tottahan tutkimukseen työntekijät tuleekin 
 täydeltä todistusta tuntuuko typerää tuhkaksi turpaan toivoo tunnustakaa varanne 
 usenaut vanhurskasta vaatteesi vala viet veit vastanneet valittuja veljien valituksi 
 useasti uutisissa urheilu vasemmistolaisen varmistaa vastapuolen vankina vaipuvat 
 uskaltaa unkarin verotuloista uskontojen vanhaan varalle uskonnollinen vangittuna 
 varustettu unohtui valhe vaikken vaatisi vasemmiston veljeäsi valloilleen verellä 
 vankeja vastuuta vaunujen uskovien vaeltanut valmistettu vetänyt vartioivat 
 valtakuntien viaton ulkomaalaisten vihastunut uskovia valtaosa valtiaan yliluonnollisen 
 voidakseen vuotoa virheellinen vyö vuorollaan vääräksi vääristää vuohien ylösnousemuksen 
 ylläpitää villieläinten väkevän värin äänestäjät ymmärsivät vältä vyötä vuorokauden 
 virtaavat vuoksenne vuokralainen välityksellä ympärillesi ydin väittänytkään 
 yhteiskunnasta yhdeksäntenä yleisö voitot yhdeksän vuohta ylpeys sekasortoon 
 sanottuna sanansaattajia samantien samojen semmoinen riemuita rikoksiin seison 
 seuraus riipu siirretään siipien referenssit salamat sektorilla roomassa ravintolassa 
 rippeet siloon sattunut seurauksiin saapunut siirry rutto riemuitsee seurakunnille 
 rikollisten seitsemänsataa salaisuudet riemuitkoot sarvi sinkoan seka siedä 
 sammu siinäkin sarvet riski rypäleet paimenta parhaana näkönsä osaston omaisuudestaan 
 palvelemme paperi palvelette paremman näyt parempaan opettivat orjattaren palvelen 
 olikos panin panit paikoissa patsaat pappina omistettu nuorukaisen otimme persoona 
 patsas näkisin omaisuuttaan paimenia opetella paljastettu oppeja painavat otteluita 
 paikaltaan opetuksen ollakseen perinteisen olisihan paksu nähtäväksi palataan 
 paskat perii oikeamielisten perintömaaksi parannusta paranna oikeuta opetuksia 
 oppilas osasta olkia palvelijaa porttia puhaltakaa rakkaudessa pöytä puuttunut 
 pystyttivät rangaistusta porttien puhdistusmenot poliittiset pyytänyt puhdistettavan 
 rajoittaa puolusti puutteesta porvarillisuus puhalsivat puhuminen pyyntö pue 
 pudonnut pimeyteen pyri pyydät puvun päällesi pesänsä pommitusten puolustuksen 
 pääsemme polttanut pystyi pukunsa pikkueläimet pöytää polttamalla pöytään pitääkin 
 rajalle päivien profeetoista rakentakaa pienestä pihaan poikkitangot pysytte 
 puolustamaan poltettuna rajan polttouhrialttarin plus pyytävät pitäminen profetoi 
 puhettaan raportteja jälkimmäinen katsele jokilaakson kahdeksantoista kauhusta 
 kerubeja kangastalo kansakunnan kaikua kesä kangas kansalta joillekin järki 
 kalpa jälkeläisenne jutusta jokseenkin joilta kaislameren kestänyt johtua katto 
 kannabiksella kauheasti joillakin kaikkeinpyhimpään kausi katsoin kauhistus 
 kaupunkeihinsa johtamaan järjetön kaduille joskin kannettava joudumme kannattamaan 
 kastettu johtivat kasvava karkuun jokaiselta jätkä kaksisataaviisikymmentä keskeistä 
 kapitalismia jäin kaaosteoria jousi jyviä kerrankin keskuuteenne karta kasvaneet 
 kastajan juoksee joukkueessa kasva katkeruus juudeassa keräävät jälkeesi karjanne 
 jälkeenkin kiekko joukkueet kasvussa kaivo jäljessään kaatua syvyydet suosittu 
 tarkka suosikki taloihin suljettu tarkoituksenaan tarjoa siunaan tarkoitukseni 
 sytyttää sosiaalinen tampereen taulut tavata tapahtukoon tapahtuma sosiaalidemokraatit 
 suostuisi säkkivaatteeseen sivusta suunniteltu sydämestä systeemissä taidat 
 suun suunnattomasti sorkat sisälmyksiä taaksepäin siunaukseksi suurelle tarttunut 
 standardin suussa syömättä sotavaunuja suuruuden suunnitelmia tarkentaa stalinin 
 sotilasta sydämestäsi syksyllä tajuta tarvittavat suhtautua tarkoitukseen säännön 
 taivaalta mielipiteistä määritellään members mozartin nahorin miettikääpä muuttuneet 
 mestari mainitut malkia mainitsi nimitetään munuaiset mallin mitenkähän monelle 
 muutamassa muuttamalla miehiään mielipiteensä metsästä mikseivät niellä nahkuri 
 merkit merkittäviä mielipiteesi menna määrittää nicaraguan neidot minnekään 
 mykkä nousevan murhetta makaat nappi nuhteettomasti mitäköhän muistanut niskaan 
 myyty mieleesi meilla makuulle monipuolinen homojen hyväksyy jatka hommaa itselläni 
 ilves hetkestä heroiinin jalkojeni hävinnyt hommat huom jakakaa hetkinen jakamaan 
 huolehtimaan hyödyksi hävitetty hävitystä hyvinvointivaltio iltahämärissä itsetunnon 
 hurin israelilaisen ihmeet huonoon ihmetellä hiiliä hurmoksiin houkutella hoiti 
 ilmoituksen heprealaisten hengellistä henkisesti hurskaat kiroa kärppien kunnioittavat 
 kuuluukin kirjojen kilvet kuluneet kiitollinen kokoontukaa korreloi kunniani 
 kirkkohäät kirkas kylvi kuluu kädessäni käsistään kuuntelee koskien kymmeniä 
 kokoomus kysymykseeni kuolleena korkeudesta kuuma kirkkautesi kiertävät kunniasi 
 kuuba kuunteli kuollutta kuninkuutensa kyyneleet kummallekin kärsivällisyyttä 
 kuritti kokaiini kuningattarelle kuuntelen kiinnittivät kylä käsiini kofeiinia 
 liittyneet lunastanut levällään levätä lahjuksia lähtiessään liittyivät käsittänyt 
 luonne liittoon lesbot maanomistajien käskyjen luomisesta lisään löytämään lisäyksiä 
 käännyin lakejaan löydän käyttämällä maaherra lainopettaja levy maaseutu levyinen 
 levitän maaseudulla maahamme laulua käyvä laitos länsipuolisen laitaan lehtori 
 mahtaako lakiin lännestä lukujen maahanne lukuun leikataan lähetät laupeutensa 
 luuni lähettämä lehden maalta lähditte lauseita lausua luottaen laajemmin luotiin 
 maakuntaan lupaukseni luojan lampunjalan lupaan köyhyys listaa astuvat antamalla 
 aloitin antaakseen ammonilainen antaman aiotko asukkaasi aikaansa demokraattisessa 
 aktiivisesti avaan appensa ajattelivat aviorikoksen ainoana armossaan ajettu 
 ajatteluun ajoin aiot anti asukkaista alttareita aloittanut armahdan ajalta 
 alastomana alhainen aurinkoa ahdinkoon annos autat eronnut egyptiläisille havaittavissa 
 haki hajota hehkuva divari harvinaisen haluamansa euroopasta eruditio empatiaa 
 haluaisivat ensimmäisinä etujen hajallaan edeltä ettemme esitys faktat hehkuvan 
 harvat hanen entiselleen hakee ehdokkaita ennalleen esimies etsitään etua epätietoon 
 heettiläiset harjoittaa epäpuhdasta ehdokkaat hankalaa etujaan havaitsin haapoja 
 edellisessä heimokunnat halata etniset entuudestaan toteutuisi tuollaiset tulkinta 
 tilassa tilanteita tuotua tunnustanut todistan tsetsenian tervehtimään tiedättehän 
 tehokkaammin täyttäneet totuudesta tähystäjä tieltäsi teollisuus tuhkaa tuotettaan 
 temppelisi tuhoudutte tulosta työllä tervehtikää toimittavat tiedustelu tulevasta 
 transseksuaali tekojenne tuoksuvana uhrattu tunsin tekstit tiedetä toteutan 
 tuuri toisinpäin tuokaan toistenne tekemaan tekijän tuomioita turvamme tutkivat 
 tiukka tottelemaan tiloissa tilastoja toistamiseen teidänkin tuomioistuimen 
 tietokoneella tomusta tunnetuksi todennäköisyys tehtävänään tulkintoja tunnemme 
 tunnilla tyhmyys tätäkin toisaalla tunkea transseksuaaleja tuhoksi työpaikkaa 
 trendi työtään tshetsheenit uhraan teiltään tuomiosta tulematta tiedotukseen 
 uskontoon valtikka vihitty vastaavan valtakuntasi vanhin vaaka vaelsivat vanhurskaasti 
 vankileireille vastustajat vaikene vastuun veljienne unien velan vihmoi vereksi 
 vahingoittaa uros venäläisten viattoman vaimolle vanhemman varjossa vanhukset 
 valtavan vastaisia valitettavaa viikunapuu vanhinta varasta vangitsemaan vakava 
 valkoista verkkoon vahvempi varsi valitusvirsi valitut varallisuus uskollisuuden 
 vievää uppiniskaista vihollisiaan verkon vahvistanut viimeisetkin vallannut 
 vaientaa viidentenä vallitseva viikunapuun veljeä varjon urheita valitsemaan 
 viimeisenä unohtako vannomallaan uskallan uuniin valmistivat ulkonäkö vesiä 
 useimmissa viidennen viidesosa vihastuin vaiva valittuni vainoavat yhteyden 
 ystävällinen ääristä yhteiset väelleen äänestä äitiäsi yhteisen ymmärrät yhteisesti 
 ylistyksen ylösnousemuksesta virheetöntä vuokran yhteiskuntaan vitsi yhdeksännen 
 äidit ylipäänsä yhteisö väärään ylimmän vähät ylimykset äänet välttämätöntä 
 välinen väliltä vyöryvät väärien voitolle vuoteesi ymmärtäminen yrittäisi vuorta 
 ymmärsin ympäristöstä voimassaan rikollisuuteen satamakatu ristiinnaulittu rikkomukset 
 rohjennut rikoksensa sektori riemuhuuto ruvetaan saku saavutetaan rikoksista 
 ryöstetään seitsemää siirrytään riensivät sinetin riittänyt sallisi sairastui 
 sijaansa seuraansa ruokauhrina sammakot seuraavia siinainvuorella sijaitsee 
 sairauden search reilua ryhtyneet referenssiä selkeät sannikka ryöstävät savua 
 ruhtinaiden sijaitsevan sisalla rehellisiä sallia sankarit rohkenen ruokauhreja 
 rupesi siinähän raunioiksi rikota rupesivat ruokansa seuraavasti rautalankaa 
 sijoittaa näytän nähtyään odotamme opiskelijoiden opiskelijoilla painakaa palatsit 
 pelastusta osaksemme parannan perintöosa palvelijoillesi näiltä pelastu opetat 
 palatsissa osasi onneton nähdäkseen ohdaketta pelastava paljastanut osama olentoja 
 nurminen olosuhteiden pahuutensa nääntyvät peleissä ollu paljastuu olekin oikeesti 
 olennainen papisto pakkosiirtolaisuudesta ohessa paluumatkalle osapuoli osallisiksi 
 näitte nuorukaiset oikeudessa painoivat osoittaneet peite ohraa ostan pahantekijöiden 
 pelkäsin osuu partansa pahana ongelmaksi pelästyi orjattarensa ovelta oikeamielisen 
 operaation ostin nykyisessä pelottavan pahantekijöitä otatte paloi oikeudenmukaisesti 
 odottakaa oppisivat nuolia omistajan puuttuvat päätöksesi pronssi pärjää rahoilla 
 rahoja päälliköille puolakka päälliköksi pyhäkköni pyhäkkö puhuttiin puhutteli 
 puhtaana pässien puutarha päivistä pyhistä päästyään pysyt päinvastaista raivatkaa 
 päättävät pysyvän psykologia pystytä poikkeuksia rasisti pettymys pilviin pohtia 
 rakennettiin porteilla polttaminen raju pinta pirun polkee pisteet piirittävät 
 piilee pienemmät rakeita perustan raskaita rakastunut portteja perustui pienentää 
 porvarit pohjasakkaa plutonium pommitukset pikkuhiljaa keksintö kaatuneita karttaa 
 keskusteli kengät kaksituhatta kahleissa kerhon kauppaan kamalassa karkottanut 
 kaupat kategorisesti kahleisiin karitsoiden juurella kaikkineen kaikkina joopa 
 kaikkitietävä järkkyvät keskusteluja kannatusta juhlien keksinyt järveen keneltä 
 kasvoista kannatti jätetty jumalauta juomanlaskija keskittyminen katsellut jälkeenpäin 
 jälkeläistensä kahdeksas keräsi katkaisi katsoivat juon jumalatonta kapitalismin 
 johtoon kaivosta kapinoivat juomauhreja jumalankuvan kaupunkilaiset syyllisen 
 syntiuhrin sotavaunut syvyyksien tavallisten syössyt syntiset tavalliset syntinne 
 syöksyi syöttää syypää sosialisti tarkoituksella solmi status tavoita suhteellinen 
 suhtautuu tavoitella soivat taivaallisen suhteesta sopimukseen sodat siunaamaan 
 tavoitteena suulta sivuista suunniltaan suuntaa tarkastella sokeaa tavat sivuvaimo 
 sukupuuttoon tapetaan sukuni tapahtuvan tappio tapahtuneesta suhteeseen suojelen 
 taisivat suomalaisista sisemmän suomelle sisällön tarhan taudin suoraa tappiolle 
 tarkkoja synnytin sydäntä säkkikankaaseen spitaali synagogaan sortavat särjen 
 säälimättä tavoitti taalaa suvulleen sääntöihin sopivia tarvitaanko tavoittelua 
 tasangon tarvitsen suurissa suurimpaan sosialismiin tahdoin sovinnon tarvitsette 
 taho sortui nimiä menetä mieheksi moiseen muutoksen nerian nolla määrättiin 
 majan neuvosto mielellä matkallaan nauttivat meinaan mielenkiinnosta miljoona 
 menneitä määrittelee muunmuassa miekkani muukalaista määräyksesi mentyä messi 
 nuhteeton maksuksi maksoi mainitsin minullekin myöntää mielessänne minkälaista 
 minkäs miellytä myydään merestä nouset mieheltä määränneet nimittää neljänteen 
 myivät mitäkin naisilla menneiden miehillä määräyksiäni myoskaan muutamaan mainetta 
 maille miekat mailla menestyi mukanamme muutamaa myrskytuuli istutti jauhaa 
 huostaan iestä henkenne henkeäsi hyväksyn iloista häpäisee hevosilla jalokiviä 
 henkilökohtaisia isompi hidas huomaavat iloitkoot hidastunut isännälle ilmaisen 
 hinnaksi henkilölle hyvästeli hävityksen hulluutta herraksi hurskaita häpeästä 
 innokkaasti hopeasekeliä huoneet inhimillisiä hyökätä itätuulen itäisen heteroita 
 ilmoitetaan ikäistä hyvistä jatkui herkkuja jarjestelman hädässä huudot instituutio 
 hylkäsit hoitavat hiljattain hirveästi italia itavallan ilona isoja kummempaa 
 kuvastaa kiersivät kiitää korillista kotonaan kuuliainen kokonainen koiviston 
 kukistivat kuljette kukistuu kiusaukseen kulttuurissa kierroksen kustannuksiin 
 koodi kohottavat kilpailevat kumartavat kodin kuulit kuljettivat kimppuumme 
 kylvetään kiinnostaisi kylmää kirkkauteni koskevan kolmetoista kännissä kuninkaallisen 
 kunnioittakaa kuninkaalla kuubassa kummatkin kirosi kuuro kisin kuuluvia kompastuvat 
 korjaan kritiikkiä koltta kolmella kilpailun kriisin kokemuksen kourallisen 
 kotkan kosovoon kiekon kouluissa kuolemaisillaan kokemuksesta kunniansa kiinnostuneita 
 kuunnelko kirjoittamaan kiittäen korvaa kuinkahan kärsivällisesti kiitämme korvin 
 korva kirottuja kulmaan kiitoksia kuuluttakaa kumpaa kohosivat koe kruunun käsittelee 
 kirsi lohduttaa lähetettiin lehtiä luulette luettiin lähestyi käveli luopuvat 
 maalivahti lukekaa luunsa liittyvistä lujana lihaksi köyhälle lyöty maakuntien 
 lopettamaan lyyhistyi loistavat maaleja köyhyyttä maahasi liikkeellä lohdutuksen 
 maaliin loukata laskemaan leijonia levolle logiikalla lainopettajien liittolaiset 
 käskivät lyöneet lamppua lähtekö laella laatua kättesi lisäävät lupasin lähimmäisesi 
 lisääntyvät luottanut kääntäneet lesket liittyvän luottamaan liittyvää lastaan 
 lehkonen lukumäärä laupeutta laaksoa laskeutuivat käytät liittoutuneet käännös 
 arvokkaampi alttarilta britannia aviorikosta alistaa areena ajaneet asein aapo 
 diktatuuria asuttekin asemaa ampuvat albaanit alueiden ahmii amalekilainen aineella 
 ajatukseni asumistuki arvaa avuton ammattiliittojen avioliitossa armoton afrikassa 
 ahdistuksen ansa aseenkantaja amon anarkia ansaitsee aterioivat armoilla baltian 
 ajaminen aasinsa alaisina artikkeleita erikoinen eriarvoisuus hampaita haluja 
 hakukone erilaisten elantonsa eksyksissä eipäs eteläraja emmehän elon epäselvä 
 ennustaa esikoisena etsimässä eroavat ensimmäiseksi empaattisuutta erillinen 
 heitteille erona hankkineet erittain esitin esitetään ehdotettu ehdot harhailevat 
 europe esikoisensa egyptiläisen eurooppaa eurooppaan eräälle tuloista tähteeksi 
 tyypillinen tuhatta tyydyn tietoisesti tähkää tosia tähkät tukemaan tehtävissä 
 toivot toivonut torjuu tuhkalapiot tyynni tuomiota tähkiä tottelemattomia toiminto 
 tuloksen tepsi tunkeutuvat toimintaan tekstissä toisi teorioita uhan tuntien 
 toivosta tieni tähänkin tuottaisi tuomme toimitettiin uhata tuliuhriksi toisillenne 
 tietoisuus uhreista tilastojen temppelialueen tutkiminen tiedostoja tulonsiirtoja 
 tottelee tuuliin tällaisessa tällaisena terveet toimikaa uhraatte tärkeänä tutkimusta 
 tunnut tunnuksineen tuollaisesta toit tyttöä tukena toteutti tekniikan turvattu 
 täsmällisesti tyhmät terveys toisenlainen ulkoasua tyypin tuhonneet turvata 
 tuominnut tekojesi totaalisesti tunnetta tästähän tuotannosta tjama toimitetaan 
 tuoksuvaksi tekemisissä tuhannet uhraavat tulva tsetseniassa tulvillaan tekstistä 
 tuomariksi tutkittava tutkija vanno uskostanne uskotaan vaatetta vahingoita 
 vaipui vapautan vankilan vanhusten vaihda vanhurskautensa vaihdetaan vihastuu 
 vaatteisiin vanki viheltää vihata verotusta vihastu vaihtuu vaikeata vasikat 
 vaikkakin vaeltavat viattomia vertailla uskottavuus verrataan viiniköynnöksen 
 viitata veljestä vallankumouksen vihollisilta uutinen valkoinen vihollisilleen 
 vapaat valvo valloittaa valittajaisia ulottuvilta vihollisemme valaa uskoisi 
 vieraisiin veljekset ulompaan valoi vastustajani valtamonopolia valtamonopoli 
 uskollisuutensa ulkomaan valtioissa vallankumous valtaistuimellaan valitset 
 valmisti vastaukset vauraus ulkopolitiikan valloitus valloittivat valloittamaan 
 varsan unensa vakivallan vaalitapa varannut vakoojia useimmilla verkko vihoissaan 
 vaitit vastainen vastaisesti verhoja uskonnot valaisee uskonnollisuus viestiin 
 vaipuu velkojen valheeseen vaaleja vangit vangitaan valheellisesti useampia 
 uskonnonvapaus yksittäiset ystävämme voimakkaita virallisesti väliverho ympärileikattu 
 yksilöt yliopiston vähemmistöjen vähemmistö ympäriltä virka väitetään virtojen 
 voideltunsa yllättää virheen vilpittömiä ylivoimainen ylivoima voittaneet ympäristössä 
 vuosisadan yllättäen ympärillänne voidaanko ystävän vähentynyt yöt yhdenkin 
 vähenee virkaa viranomaiset voitelivat ystäväsi vähällä virkamies yleisen yleisestä 
 yhtälailla ylempänä ymmärrykseni väkeni äitiä vääryydestä ykkönen väestöstä 
 vyötäisilleen ymmärrätkö yleisön välisen salaisuutta sakaalit raukeaa rikkauden 
 siirtyvät selkoa ruotsissa reilusti rikotte sanomme ruuan rutolla seuduille 
 ristiinnaulitse saavuimme riemuitsen siirtänyt silloinkaan revi silmänne salaisuuden 
 sillon saava saksalaiset ristiin seinän seurakunnassa silleen saanen selänne 
 riistä saarikumpu rukoukset sekoitettu rukoilemme rohkaiskaa ruhtinaalle samankaltainen 
 rintakilpi saartavat roolit röyhkeät resurssien resurssit reunaan seuratkaa 
 ruhtinaita saamatta seuran siipeä sarja sielustanne selvin riviä rinteille referenssi 
 rinnan sanonta ryhtynyt saatanasta selvinpäin selvisi riittämiin ruumiiseen 
 saartoivat rikoksesta seppele rohkaisi riisuivat sepitti rimmon singaporessa 
 ruumiissaan sarjan numerot olevasta pakit oikeammin perus oletkin pakota pelaajien 
 osaat onnensa nämäkin osaatte opera onnettomuudet näkyvissä näkeminen omilta 
 ohria nuoriso osiin palvelijoitaan odotus palkitsee perintöosan paapomisen pellot 
 pauhaavat perintöosansa osoittakaa opettajia palkitaan nuorukaisia paiseita 
 perinteet oikeisto orjan parane palautuu olemmehan oikeutusta osalle nähtävissä 
 perinteinen peltoa pakosta paikallinen paranin pata palveluja olennaista ohjelmassa 
 paremminkin pahaksi penat parempana pahuutesi palkkojen pelistä opastaa pennia 
 osuudesta osastot ostetaan paimentaa ollakin pallo odotin oikeudella paastoa 
 onnistuisi olemassaoloon ohdakkeet nuorille nuoremman ollakaan odotettavissa 
 opi pasifisti olikaan pelätään olenkaan oiva puhtaina pilaa puhuen päivisin 
 piirittivät poroksi piirissä poisti päihde poistettu polttava rajoja piikkiin 
 pyhittäkää puheenjohtaja puhdistettava rantaa päiväni rahoitus poliittisia rakeet 
 pyrkinyt politiikkaan pitäisin punnitsin pitoihin punaista poliitikko pitempi 
 pitemmälle pylväitä rakastamaan rammat puolilla pysyttävä poltan pyhäksi pojanpojan 
 poistuu puhuva puhuttaessa päälliköitä pillu pyhyyteni pilkaten pilkataan pilata 
 pukeutukaa raivo psykedeelien pohjoispuolella päätöstäni päästäkseen petos positiivisia 
 poikennut puuttumaan perustuvaa rajoilla puree päällystä petollisia päästivät 
 petollinen raskaasti puro pestävä pidetä perustanut porteille pääoman pesivät 
 petturi poikaset porukan kehityksestä keisari kerros joukkueella kestäisi kauppoja 
 kaatakoon joukkuetta jousimiehet kera jousen kehottaa johtaisi kahdennentoista 
 kaupunkisi kahdeksankymmentä johtajan joudutaan kaava järjen kansainvälisen 
 kasvatti juomauhrien kalliita kerääntyivät kansakseni kaivoon jälkeä kadehdi 
 jollet kannattajia keskeinen kasvojesi juomaa kalliota kerääntyi kaksin jätit 
 kapina kantaisä juudaksen karkaa jutuista kansainvälisiä juttuihin kannattaako 
 kaksikymmentäneljä kertakaikkiaan juotte jälkeeni juosta kassalle